— Eevastiinan poika Kirjomäestä, vastaa suurempi poika pienemmän puolesta, joka käsiinsä puhaltaen töllöttää ympärilleen.
Aili vie heidät penkille istumaan.
— No, joko se Jussin poika osaa lukea?
— Olenhan minä lukenut kolmanteen pääkappaleeseen.
— No lueppas nyt minullekin — vaikkapa toinen uskontunnustus!
Poika sipaisee hihallaan nenäänsä, laskee lakin penkin alle, asettaa kätensä ristiin ja lukee taukoamatta kysymykset ja vastaukset samassa vauhdissa. Kävelystä ja kylmästä hohtavat hänen kasvonsa, nenä valuu ja katse riippuu pöydällä höyryävässä keittovadissa. Samaan malliin on pysähtynyt Eevastiinan pojankin katse. Hän lienee noin viiden vuoden vanha, kerjäläispussi on selässä, jalat ovat riepuihin käärityt ja pistetyt kopposiin. Tyydytettyään heidän silmäinsä halun ja nauttiessaan heidän syömisilostaan alkaa Aili taas jutella.
— Joko sinäkin, pikkuinen, nyt jaksat kiertää! Eikö isällä ole työtä, kun näin varhain lähettää sinut maailmalle?
Poika pistää juuri suuhunsa kuumaa potaattia ja tuijottaa kysyvin silmin Ailin hymyileviin kasvoihin.
— Ei sillä isää olekkaan, vastaa suurempi pojista.
Ailin poskille nousee veri, mutta vaistomaisesti jatkaa hän hymyilyään.
Hetken vaiettuaan nousee hän ja sanoo lapsille: