— Ja se inhoittava neiti Sohvi Mantere käski sanoa, että jotkut häät olivat olleet, sanoi sinun kyllä siitä jo ymmärtävän…
— Hyvä on, ymmärrän kyllä! Pääsivätkö pojat luokalta?
— Pääsivät. Jussi sentään ehdoilla luonnontieteessä.
— No entä sinä itse? kysäisi Pekka.
— Tietysti. Ei toki viimeiselle luokalle jäädäkään. Todistukseni onkin täällä.
Hän juoksi sitä noutamaan. Omituisen hellä piirre kasvoillaan seurasi Emma rouva hänen liikkeitään. Se on sentään oma tytär, ajatteli Aili itsekseen. Hänelle, Ailille ei kukaan antanut sellaisia katseita. Eero oli hänestä tällä hetkellä kauempana kuin koskaan ennen; ainoa joka häntä myötätuntoisuudella näytti seuraavan, oli Pekka. Hän katsahti häneen tuontuostakin ikäänkuin anteeksi pyytäen. Aili pakotti hymyn huulilleen. Hänen poskensa hehkuivat.
— Ja johtajatar — tapansa mukaan —, sanoi Maija, — lähetti äidille terveisiä.
Juhlallisella uteliaisuudella otti Emma rouva todistuksen tyttärensä kädestä. Sitten hän ojensi sen Ailille. Eero kurkisti siihen hänen olkansa takaa.
— Eero ei saa katsoa! huusi Maija.
— Miksei? nauroi Eero ja vilkaisi tyttöön ruskeilla silmillään.