— Ei! Et saa! Koetapas!
— Maija lapseni! rauhoitti äiti. — Eihän tuo nyt niin huono ole, ettet sitä voisi näyttää.
— Niin, mutta hän taas alkaa kiusotella…!
Sekä Pekka että Eero seisoivat Ailin tuolin takana lukemassa Helena Maria Wahlfeltin päästötodistusta. Siinä oli enimmäkseen kahdeksia, voimistelussa kymmenen, kaunokirjoituksessa, käsitöissä ja laskennossa kuusi.
— Vai tällä sitä sitten aiotaan — ylioppilaaksi! virkkoi Eero hymyillen, käsissään murennellen piparkakkua.
— Eero! pääsi Aililta nuhdellen.
Mutta Maija oli tullut tulipunaiseksi. Hän karkasi istuimeltaan, hypähti Eeron eteen, riisti todistuksen hänen kädestään, tarttui hänen tukkaansa ja tukisti.
— Selkääsi tarvitsisit! sanoi hän. — Äiti, minä en kärsi tuota Eeroa.
Laita itses täältä Kaarilasta tiehesi.
Tämä riiteleminen oli niin hullunkurista, että Aili ja Emma rouva purskahtivat nauruun. Eero oli painanut silmänsä umpeen ikäänkuin henkeään uhkaavaa iskua odottaakseen.
— Onko minun päässäni enää ainoatakaan hiuskarvaa? vaikeroi hän.