— No kuinka niin?
— Tuo on minun! Olen sen ostanut omin päini, keneltäkään kysymättä lupaa… Mutta kiusaus oli niin suuri! Sain sen polkuhinnasta… Ette aavista miten taistelin vastaan! Kävelin päiväkausia kuin kissa kuuman puuron ympärillä. Ja aina kun näin tyttöjen polkupyörillään tulevan kouluun, oli minulla oikein tuska. Ja kun näin heidän maneesissa harjoittelevan, niin ihan olin kuin kipeä! En enää voinut vastustaa. Semmoisella tunteella kuin sanotaan naisten rakastuvan, ajattelin minä pyörääni. Vein sen huoneeseeni, kiilloitin sitä ja ensi työni aamulla oli nousta sitä katselemaan… Voi äiti, älä suutu!
Sekä Emma rouva että Pekka olivat saapuneet paikalle. Maijaa kohtasi kokonainen nuhdetulva. Ailin piti lähteä kyökkiin, joten ei hän kuullut sitä kuin etäältä. Hän oli sitäpaitsi kokonaan omissa ajatuksissaan. Astuessaan salin läpi, otti hän uuden hattunsa, asetti sen päähänsä ja katsahti peiliin. Sitten hän laski hatun takaisin tuolille ja tuli masurkka-askelin ruokasaliin, jonne paistinhaju tunki kyökistä. Hän oli niin onnellinen, niin kiitollinen. Onnentunteensa valtaamana hän äkkiä kääntyi takaisin portaille, missä Maija itkien otti vastaan läksytystä, lankesi äidin kaulaan ja lausui:
— Kiitos, rakas äiti!
— Mistä lapseni? kysyi Emma rouva hämmästyneenä.
— Hatusta, takista, kaikesta…!
Pekka seisoi riidanalaisen polkupyörän edessä, jonka ruuveja Eero koetteli, ja katsoi siihen kuin mihinkäkin pahantekijään. Hän kääntyi hämillään pois, kun Aili tuli häntäkin suutelemaan. Tyttö palasi ruokasaliin. Ensi kertaa eläessään tunsi hän hurmaavan huolettoman elämänilon liikkuvan mielessään. Kaikki epäilys oli kadonnut, tuntui siltä, että hän on niin kaunis, että Eeronkin täytyy häneen rakastua.
Kyökissä oli väki vielä ruualla. Kaikki pöydällä oli tavallisessa järjestyksessä: reikäleipiä läjässä, kalakuppi, jonka laitoihin suola oli kuivanut ikäänkuin kuonaksi, ja höyryävä perunavati. Vanha Leena liuotteli leipäpalasiaan vedessä, Jalo kalvoi luuta nurkassa. Aili kurkisti paistipataan, katsoi että jälkiruoka uunissa kypsyi, pani voita lautaselle, leikkasi lohta, jota oli lähetetty Helsingistä, ja järjesti ruokapöydän. Ohi astuessaan yhtyi hän tuontuostakin renkien keskusteluun. Se koski tämänpäiväistä matkaa asemalta ja Maija neidin polkupyörää.
— Neiti, siellä on kerjäläisukko rappusilla, ilmoitti vihdoin piika
Iita.
Kerjäläinen istui sauvaansa nojaten eikä liikahtanut paikalta, kun Aili häntä puhutteli. Risainen takki oli kiinni puukapulalla, jonka ympäri oli kiedottu lankaa. Likaista paitaa piteli parsinneula. Paljaat jalat olivat pistetyt tuohikopposiin. Käsi oli pelkkää luuta ja nahkaa, kellertävän sinisinä erottautuivat siinä suonet. Ailin mieleen painui heti ensi näkemältä jokainen yksityiskohta hänessä. Kuurona ei hän Ailia huomannut, ennenkuin hän kosketti hänen olkapäätään.