Surumielinen ilme kasvoillaan istuutui Aili soittokoneen ääreen. Hän ei kauan valikoinut, vaan alkoi heti laulaa:
Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Niin on nuori sydämenikin ajatuksia täynnä.
Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani, synkkä metsä, kirkas taivas ne tuntee mun huoliani.
Hyvää yötä toivottaessa tavattiin Maija portailta, nukkuneena polkupyöränsä ääreen. Rääsy, jolla hän oli sitä pyyhkinyt oli pudonnut hänen kädestään, hänen päänsä nojasi pilariin.
IV
Kiireisesti valmistettiin Kaarilassa juhannusjuhlan viettoa. Huoneet koristettiin kukkasilla, kuistille kierrettiin köynnöksiä, likeiselle vuorelle pystytettiin rovio ja sen nenään vanha tervattu vene. Mutta kun Maija rengin kanssa tahtoi lähteä hakemaan koivuja, pani Pekka vastaan.
— Äh sinä ahne, huusi Maija harmissaan, — niinkuin ei koivuja olisi
Kaarilan metsissä!
— Minusta on sääli kaataa nuoria puita noin vaan huviksi, sääli puita.
— Mutta eiväthän puut tunne mitään! Ja mitä juhannus on ilman lehtimajoja?
— Eikö Ailikaan minua ymmärrä? kysyi Pekka, kääntyen kasvatussisarensa puoleen.