Maija nosti pörröistä päätään ja painoi märkää nenäliinaa silmilleen.
Kiihkolla, joka hänelle oli aivan outo, alkoi hän sitten:
— Se pahus, eikö hän puhunut hurmaavasti, ihastuttavasti? Ja kuinka hänen silmänsä loistivat…!
Hämmästykseltään ei Aili saanut sanaa suustaan. Maija istuutui sängynlaidalle, heilutteli siinä tomuisia jalkojaan, niisti nenäänsä, tuontuostakin pyyhkien silmiään. Äkkiä hän hypähti pystyyn ja tarttui Ailin käsivarteen.
— Kuule, mennään ruispellolle, sidotaan tähkiä ja poimitaan sitten yhdeksää lajia kukkia — ei puutarhakukkia —, pannaan sitten ne ja viidenpennin raha pään alle yöksi. Uni, jota silloin näemme, merkitsee jotakin…
Aili seisoi ikkunassa. Malla täti käveli vielä puutarhassa.
Hermostuneesti pöyhi Maija ompelukoria.
— Pitääkö sen olla silkkilankaa? kysyi hän kuiskaten. — Punaista ja vihreää minä löysin, mutta mustaa ja sinistä en saa käsiini. Eiköhän villalanka kelpaa?… Saa kelvata.
Hän pisti Ailin käsiin sakset ja langanpäitä, niin astuivat he pihan poikki, jossa ruusut tuoksuivat, ulos portista, ja hyppäsivät ojan yli pientareelle. Helmojaan suojellen astuivat he ruispellon laitaan. Ei kuulunut muuta kuin ruisrääkän yksitoikkoinen ääni.
— Nyt emme saa puhua mitään ennenkuin aamulla, sanoi Aili. — Muuten tämä ei vaikuta mitään.
Maijan innostus oli tarttunut häneen. Hetken kuluttua laski Maija käden huulilleen ja sanoi juhlallisesti:
— Minä alan.