— Tuollahan se lienee uunilla. Kuule, tule sieltä alas, neiti on täällä… Se on taas näihin aikoihin ollut niin kipeänä. Aiottiin sunnuntaina viedä vaivaistalolle, mutta jaksaneeko tuo kärryissä olla, kun ei rekikelin aikaan tullut viedyksi.
Tamppuihin kääritty olento kömpi voihkien alas uunilta. Aili talutti hänet penkille ja istuutui hänen viereensä.
— No, mitä nyt kuuluu?
— Mitäs muuta kuin tätä vanhuutta ja huonoutta.
— Mutta kunhan vaan jaksatte vaivaistalolle, niin tulee parempi ollaksenne. Siellä on lääkärinhoitokin likellä. Ja minä olen mukaanne kirjoittanut kirjeen johtajattarelle. Hän on hyvä ihminen.
— Eikö muori mielellään menisi? kysyi Eero.
— Eipä taitaisi mennä, on jo tottunut tähän elämään täällä, kun koko ikänsä on tässä ollut.
Muori ei puhunut mitään. Aili taputti hänen kättään ja lohdutteli:
— Ei nyt ensinkään pidä huolehtia. Kirkonkylään tullessa käyn aina teitä katsomassa ja käyväthän nämä kotiväetkin silloin tällöin.
— Ja tässä olisi vähän kahviin, sanoi Eero ja pisti hänen käteensä hopearahan.