Eukko heltyi siunaamaan hyvää nuorta maisteria. Sillaikaa tervehti Aili torpan tytärtä, joka oli tullut tupaan.
— Tässä se on leikkitoverini Olka, esitteli hän Eerolle.
Punastuen niiasi tyttö ja pyyhittyään kätensä esiliinaan ojensi sen Eerolle. Hän oli punaposkinen ja roteva kuin itse terveys. Hymyillessä tuli leukaan kuoppa. Hiukset olivat palmikkoina käärityt pään ympäri. Kun hän ujosti avasi suuret ruskeahtavat silmänsä, oli hänen olennossaan jotakin sanomattoman viehättävää. Hymyillen Eero tarkasti häntä.
— Mitä kuuluu? kysyi hän, kun äänettömyys alkoi ruveta painamaan.
— Ei mitään liikaa.
— Sinun pitää pian käydä meillä, sanoi Aili ja laski kätensä hänen olkapäilleen. — Naapurit ollaan, mutta sinua ei koskaan näe Kaarilassa ja ennen sitä joka päivä oltiin yhdessä.
Hetken kuluttua lausui Aili jäähyväiset. Emäntä tahtoi kyllä välttämättömästi pidättää vieraat kahvilla: pannu oli jo tulella, oliko nyt niin kiire. Mutta Aili syytti illan tuloa. Emäntä ja Olka saattoivat vieraita ulos. He tahtoivat nähdä maisterin ajavan "velhonsiivellään".
— Onpas siinä aika veikale, päivitteli emäntä. — Jo sitä nyt sentään metsäkyläläinenkin alkaa tottua, niitä kun kesäiseen aikaan yhtämittaa hurisee tästä ohitse. Mutta ensi kerran kun näin, niin ihan luulin paholaisen irti päässeen.
— Ja minulta, nauroi Olka, silmien veitikkamaisen arasti seuratessa nuorta maisteria, joka nousi polkupyörälleen, — oli hevonen karata Kiutun mäessä, kun ensi kerran tuli tuollainen vastaani…!
Emäntä jäi portille, karkeat kädet aitaan nojautuneina. Olka läksi vielä kappaleen matkaa Ailia saattamaan. Valkolakkinen nuorukainen kiiti jo kaukana. Keväinen päivä näytti lämmöllään hivelevän maita, jotka vasta olivat kuivaneet kirren jäljeltä. Laihojen vihanta oli verestä, metsä hiirenkorvalla, pientareilla kohosi nuori koiranputki ja punertavat nokkoset, kellertävää hiekkaa oli vasta levitetty tielle. Kymmenet kiuruset ylenivät ilmassa, kaikkialla tuoksui. Pilvetkin alkoivat hajota, niiden lomitse pilkotti jo sininen taivas. Jokainen puu tuntui vapisevan kuin unelmien vallassa, lehto lupasi iloa ja onnea.