— Ei, kyllä se ajoissa tuli… Minä varkain läksin lauluharjoituksesta… Harjoittavat paraikaa talolla huomiseen konserttiin…
He astuivat valaistujen asemahuoneiden läpi, sälyttivät tavarat ajurin viereen ja istuutuivat kaikki kolme rattaille, Aili Maijan syliin. Taivas oli raskaassa pilvessä, korkeina kohosivat kivimuurit, kaasulyhtyjen pieninä tuikkiessa alhaalta. Torilla oli melu niin suuri, ettei voinut erottaa omaa ääntään. Voimiensa takaa huusi Maija selittääkseen Ailille, millä kadulla oltiin ja mistä milloinkin mentiin.
— Täällä ajetaan vielä rattailla! ihmetteli Aili.
— Pysyköön vain lumi poissa, huusi siihen Maija, — niin saan käyttää polkupyörää. Olen sillä joka päivä ajanut kouluun.
Suuren, valkoisen kivitalon eteen seisahduttiin. Portaat olivat leveät ja kirkkaasti valaistut. Seinillä oli maalattuja koristuksia ja käsipuut kiilsivät. Kolme porrasta kerrassaan hyppäsi Maija toiseen kerrokseen ja soitti ovikelloa. Tohtori Wahlfelt, kookas kaunis mies, jonka ohimoilla ensimmäiset harmaat hiukset alkoivat näyttäytyä, avasi itse oven ja eteisessä riensi vastaan Lyydi rouva, molemmat hellästi sulkeakseen syliinsä Ailin. Nauloissa riippui joukko päällysvaatteita ja peilipöydällä oli hattuja. Eero kantoi palvelustytön kanssa sisään Ailin tavarat.
— Ole nyt aivan kuin kotonasi, Aili kulta, kehoitti rouva Wahlfelt vieläkin, viedessään sisään tyttöä.
Eteiseen näkyi valaistu huonerivi: kiiltäviä permantoja, kauniisti paperoituja seiniä, maalauksilla koristettuja kattoja. Tohtorin kamari oli salin vierellä, kirjahyllyt näyttivät täyttävän kaikki sen seinät. Salissa seisoi kukkaryhmän keskellä Takasen "Aino", flyygelin kansi oli auki, seinillä tauluja, huonekalujen selustoille oli heitelty ommeltuja koristeita. Siellä täällä seisoi pienellä pöydällä vaasi tai valokuva. Kaitaista mattoa myöten he astuivat huoneeseen, jonka ovea punaiset uutimet varjostivat. Se oli valaistu punertavalla valaistuksella ja tyttöääniä kaikui tulijaa vastaan.
— Hilda, tuo sisään teekeittiö, huusi rouva Wahlfelt astuessaan ruokasalin oven ohitse ja kääntyi sitten Ailin puoleen: — sinun kai on hyvin nälkä, mutta ensin täytyy saada tyydyttää näiden nuorten uteliaisuus. Katso, he ovat täällä valmistamassa arpajaisvoittojaan ja pukujaan.
Lyydi rouva silitti hymyillen Ailin hiuksia ja siirsi oviverhot syrjään. Se oli pieni huone, jonka permannolla askeleet eivät kuuluneet. Palmu varjosti naisen kirjoituspöytää. Sohvapöydällä oli huiskinhaiskin jos jonkinlaisia käsitöitä, kirjavia lankoja, pätkiä silkkikankaista, tekokukkia… Korkea, punaisella silkkivarjostimella peitetty lamppu valaisi.
— Tässä nyt pyydän esitellä neiti Aili Wahlfeltin.