Meluten kopistivat Maija ja pojat ylös kyökinportaita.
— Se ei ollut mitään vaarallista, tiesivät he, — se saatiin paikalla sammumaan! Uudin vain oli syttynyt palamaan ja paikalla piti hälyttää kokoon palokunta.
Iltapäiväkahvia juodessa saapui Sohvi. Käteltyään kaikkia laski hän pöydälle nidotun kirjan ja istuutui tohtorin ja Maijan väliin vastapäätä Ailia ja Eeroa. Hiljalleen päästäen auki päällystakkinsa nappeja katseli hän hymyillen ympärilleen.
— Voitteko aavistaa, mitä tänään olen tehnyt? Ollut lumisilla kuin vallaton koulupoika. Meitä käveli muutamia tyttöjä kadulla, näin lumen niin pehmeästi asettuneen jollekin kaidepuulle, koppasin sitä siitä kouraani ja heitin tyttöjä niskaan… Tietysti piti heidän kostaa ja niin oli sota valmis.
— Sekaantuiko poliisi asiaan? kysyi tohtori hymyillen.
— Ei sentään. No kuinka Helsinki miellyttää Aili neitiä?
— Hauska täällä on, sanoi Aili punastuen.
Hän ei itsekään tietänyt, miksi hän punastui.
— Ehkä Aili neidillä olisi halua huomenna ottaa osaa ompeluseuraamme?
Te tunnette jo kaikki, jotka siihen kuuluvat.
— Kiitos, jollen vain häiritse!