— Häiritse! Tietysti emme sitten teitä pyytäisi… Ehkä Eero on niin rakastettava ja saattaa serkkunsa meille… Matti tulisi siitä hyvin iloiseksi — paitsi tietysti meitä kaikkia muita!
Maija selaili kirjaa, jonka Sohvi oli laskenut pöydälle. Se oli ranskankielinen. Kannella oli hämähäkin kuva ja laiha nainen, jonka ympärille hämähäkki punoi verkkoaan.
— Se kirja ei ole Maijan ikäisille, huomautti Sohvi, vetäen huuliaan hiukan taapäin. — Toin sen Eeroa varten. Harvinaisen intressantti kirja! Tiedätkö, kuinka mademoisellemme sinua tänään kyseli. "Et monsieur Wahlfelt, qu'est-ce qu'il fait aujourd'hui?" — Minä selitin, että sievälle maalaisserkullesi näytät kaupunkia.
Eero nousi ja katsoi kelloa. Hymy leikki hänen huulillaan, hänen katseensa liukui Ailiin ja Ailista Sohviin. Maija oli julmistuneen näköisenä siirtänyt kirjan pöydän toiselle puolelle. Aili katsahti siihen arasti, ikäänkuin uskaltamatta siihen koskea. Eero vei kirjan huoneeseensa.
— Niin, valitettavasti minun nyt pitää lähteä! sanoi hän sitten.
— Sepä hauska, niin saan seuraa, huudahti heti Sohvi.
Eeron vetäessä ylleen päällystakkia seisoi hän nojaten oven pieleen ja kieritteli kädessään suurta pehmeää kaulustansa. Hän sattui seisomaan juuri Ailin päällystakin vieressä. Se oli epämuodikas ja haaltunut. Aili huomasi sen äkkiä.
— Hohhoh, nyt sitä taas mennään tanssimaan, huoahti Sohvi.
— Onko se niin ikävää? uskalsi Aili kysyä.
— No on totisesti! Kun ihminen jo on käynyt näin vanhaksi…