— Mutta miksi neiti sitten tanssii? Eikö olisi nuorempia?
Sohvi heitti häneen pitkän, epäilevän katseen, mutta ei huomannut hänen kasvoillaan vähääkään ilkeyttä. Ne olivat tyynet ja viattomat niinkuin hänen äänensäkin oli ollut. "Joko olet sinä hyvin tyhmä, tai…" ajatteli Sohvi, lopettamatta lausettaan. Hän kohautti olkapäitään ja päästi nahkakauluksen valumaan käsistään.
— Que c'est drôle! huudahti hän nauraen Lyydi rouvalle. — Täti kulta auttaa minua selittämään, miksi minä, vanhapiika tanssin, enkä jätä sellaisia asioita nuoremmille… Johtokunnan rouvat ovat pakottaneet, vastoin kieltoani, vastoin kaikkia ponnistuksiani! Hyvä tarkoitus…
Lyydi rouva laski kätensä hänen olkapäälleen.
— Siksi, selitti hän Ailille, — että Sohvi tanssii niin hyvin. Meidän suomenmielisissä piireissämme on harva, joka vetää hänelle vertoja…
Sohvi ei enää puuttunut tähän aiheeseen, katseli vain hymyillen ja ikäänkuin nautinnolla Ailia, joka oli valahtanut tulipunaiseksi. Sitten hän kääntyi Lyydi rouvan puoleen:
— Täti näyttää niin väsyneeltä!
— Päänsärkyä vain. Mutta siihen olen niin tottunut. Menkää te nyt edellä. Kyllä minä heti tulen.
Tohtori raoitti huoneensa ovea.
— Minä en muuta pyydä, kuin että koko puuha olisi ohitse, sanoi hän.