Hän ei vähääkään muistuttanut sisartaan, ei ulkomuodoltaan enempää kuin luonteeltaankaan. Hän oli raittiusmies ja liikkui työväenpiireissä. Isän, rakennusmestarin mielipiteet ja pojan ihmisystävällinen katsantokanta olivat usein ristiriitaiset. Yllyttäjäksi ja sosialistiksi oli isä häntä monasti nimittänyt.
Vielä kuului klikkiin eräs senaattorinpoika, Eeron luokkatoveri, joka luki lakitiedettä, sekä muuan kylmäverinen lääkärinalku, jonka suurin ilo oli kauhistuttaa klikin naisia pöyristyttävillä jutuilla "aasiksesta". Olihan sitäpaitsi usein mukana muitakin hyviä tuttavia, seuran varsinaisten jäsenten veljiä, sisaria jne. Ja sillä tavalla joutui Ailikin joukkoon.
Eeron kanssa ei hän saanut olla paljoakaan, sillä olisihan se voinut herättää epäluuloa. Sohvi neiti sitäpaitsi tavallisesti otti Eeron haltuunsa ja alkoi puhuttaa hänellä ranskaa. Sillaikaa Laine ja Mantere kilvan kiistelivät Ailista. Laine väitti verensä nuortuvan, kun hän kuuli "noita terveitä, murteellisia lauseparsia" — Aili käytti todellakin osaksi kotimurrettaan, Mantere taas vaihtoi Ailin kanssa mielipiteitä ja vakuutti, ettei hän koskaan ollut tavannut naista, joka niin paljon oli ajatellut.
Ailista oli hauskaa. Hän oli saanut uuden päällystakin ja uuden lakin, hän tiesi että ne häntä pukivat. Hänen astellessaan kadulla oli tapahtunut, että joku oli kääntynyt katsomaan taakseen ja huudahtanut: "siinä se oli palmikko!" Tai: "soma tyttö!" Tämä kaikki ei voinut olla tekemättä Ailiin mieluisaa vaikutusta. Nyt tuntui siltä, että Laine ja Mantere häneen rakastuvat. Helsingissä oli kuin olikin aika hauskaa!
Ainoa mitä hän pelkäsi oli, että Eero… Kunhan ei taas tuo Sohvi olisi häneen rakastunut! Joskus tekivät muutkin viittauksia siihen suuntaan, mutta Sohvi purskahti suureen nauruun ja sanoi:
— Hävetkää toki! Tiedättehän, että minä aikoja sitten olen kahlannut "linjan" yli. Sovin Eerolle jo äidiksi. Minähän jään vanhaksipiiaksi! Äh, miehet ovat kaikki ikävää joukkoa, minä nyt heistä huolisin!
Ja niin hän nauroi niin, että tasainen hammasrivi paljastui ja loi Eeroon veitikkamaisen katseen. Puna hänen poskillaan oli silloin kauniimpi kuin milloinkaan.
Ailia hän kohteli hyvin suojelevasti ja äidillisesti. Hän oli antanut hänelle hyväily nimen "pikku Aili", kunnes kerran Eero huomautti, että Ailia Kaarilassa kutsuttiin toisella hyväilynimellä.
— Kuule, mikä se nyt olikaan? kysäisi hän.
Aili punastui korviin saakka.