— En minä muista, sanoi hän vältellen.
— Pala tai Pula tai… mikä kumma se nyt olikaan? uteli Eero.
Seura sattui silloin olemaan koolla eräässä kahvilassa. Oli ajeltu
Töölön lahden ympäri ja poikettu teetä juomaan.
— Pulu se oli, tunnusti Aili vihdoin. — Veljeni minua kutsuu sillä tavalla…!
— Pulu, Pulu, mistä se tulee? kyselivät kaikki.
— Ei se ole mitään, sellainen tehty sana vain.
Ailiin koski omituisesti kun hän kuuli tuon Pekan antaman hyväilynimen tässä ympäristössä. Mutta samassa sattui hän katsahtamaan peiliin vastapäätä: hän näki kasvonsa hehkuvan, silmänsä loistavan ja hiuksensa kähertyvän kulmille. Maisteri Manteren katse seurasi häntä — senkin hän näki peilistä… Herra Laine nousi.
— Pulun malja! Meidän täytyy juoda Pulun malja!
Hän viittasi palvelijalle ja teki tilauksen. Nauru ja leikkipuheet kävivät yhä vilkkaammiksi. Pienessä jääpalasilla täytetyssä hopeaämpärissä kannettiin pöydälle kaksi korkeaa pulloa. Matti korjasi silmälasejaan ja jäi niihin tuijottamaan.
— Oletko hullu, veliseni, sai hän kuiskaten sanotuksi, — samppanjaako sinä tilasit?