— Ole hiljaa… ole tuolla tavalla! huudahti Harry Tiger. — Sinä olet kauneus… sinä olet puhtaus… sinä olet hyvyys… anteeksianto… Miten minä rohkenen sinua lähestyä? Minä olen syntinen, kuuletko, ei mitään muuta minulla ole kuin syntinen sydämeni. En tiedä mitään huomisesta päivästä, en tiedä, kestääkö rakkauteni, tiedän vain, että se on kestänyt siitä asti kun sinut ensi kerran näin. Minun sieluni hiljeni niinkuin kirkon hämärässä — muistatko. Sinä laskit käteeni kylmän työkätesi. Ensi kertaa elämässäni kunnioitin naista, näin naisen, jonka kanssa ei leikitellä. Sanotaan, että kasvilla on yhtä paljon ulottuvaisuutta ylöspäin kuin alaspäin. Jos minun rakkauteni siis taaksepäin on niin vanha kuin meidän tuttavuutemme, niin pitäisi sen kestää eteenpäin niin kauan kuin minä näen sinun puhtaat kalpeat kasvosi… Tahdotko todella olla minulle koti, ystävä, isä, äiti, isänmaa, rakastettu, kaikki mitä ihminen voi tarvita? Minä kuljetan sinun persoonassasi mukanani tätä kaikkea… Kirkkoni, rippituolini, alttarini… Sinä olet suostunut, sillä sinun armosi on niinkuin meri.
Liinaa pelotti.
— Näin ei ole lupa puhua muuta kuin Jumalalle, sanoi hän vaivoin.
Harry Tiger nauroi.
— No niin, puhukaamme siis Jumalalle!
Hän meni ja työnsi auki ikkunan. Se oli uutuuttaan paisunut ja hän sai käyttää voimaa, ennen kuin se aukeni. Esikevään tuoksuva ilma tulvahti huoneeseen. Oli kuin talvi olisi suudellut kesää, kun se syöksähti ruusujen tuoksua vastaan. Harryn huulilla oli ylpeitä sanoja. Hän vaikeni kuitenkin, kun näki loputtomat hanget kuutamossa.
— Kevät! sanoi hän vihdoin hiljaa. — Sinä Jumala, joka annat kevään tulla ja ihmislasten rakastaa, siunaa meidän rakkautemme.
Liina tarttui hänen käsiinsä ja katseli häntä kiitollisesti silmiin.
Harry Tiger sulki hänet syliinsä. Vedossa lepattivat kynttiläin liekit.
Katolta vyöryi lumi meluten alas. Tornikello löi. Harry laski lyönnit.
— Aika loppuu, sanoi hän, — minun täytyy lähteä. Hän sulki ikkunan.
Liina havahtui. Aavistus sanoi hänelle, että hän oli kihlautunut kohtaloihin, joiden moninaisuudesta ei hänellä ollut mitään käsitystä. Ei hän katunut, hän oli valmis kalliisti maksamaan ihanan onnensa. Harry Tigerin oli mahdoton viipyä. Hän oli tilannut hevosen Hopeisesta Ketusta. Kaiken aikaa hän oli tietänyt, ettei hän voisi viipyä, mutta hän oli sittenkin tullut. Hänen oli täytynyt. Ja oikein hän oli ystävättärensä tuntenut.