Hyvä pastorska ajatteli keskellä soittoa ja juhlailoa Liinaa. Salaperäisenä hän, eroten humusta, toi keittiökamariin tuomari Salénin rouvan ja apteekerskan ja kuiskasi Liinalle, että hän menisi noutamaan sen kauniin peitteensä heidän nähtäväkseen. Liina pelkäsi, että rouva Kamberg tulisi ja suuttuisi — tee kun juuri piti vietämän sisään. Mutta samalla hän tuli kovin iloiseksi ja ymmärsi, että tilaisuus oli hänelle erinomaisen edullinen, sellaista ei tulisi toista, oli mahdoton vastustaa kehoitusta. Kun hän juoksi ylös narisevia kotiportaita, oli hän sellaisen huumauksen vallassa, ettei hän huomannut Freediä ja Pelleä, jotka istuivat penkillä, sieltä käsin nauttien juhlista. Hän parkaisi, kun pojat yhtäkkiä nousivat.
— No, kyllä nyt pitää olla kana! sanoi Freedi naurahtaen ja astui sisään kovin askelin.
— Onkos mitään tuliaisia? sanoi Pelle.
Äidin huoneesta kuului tuttu voivotus. Tähtitaivaan himmeässä kajastuksessa häämötti pöytä posliinituoppineen, lipasto, keinutuoli, vuode ja ikkuna vastapäätä Liinan kamarissa.
— Oi-voih, oi-voih! Junkkarit, oi-voih, jätätte mummon tänne yksin…! Eikö tätiänne jo kuulu… Oi-voih, kyllä Jumala teitä rankaisee, kun tekin tulette vanhoiksi…
— Mamma, minä se olen, sanoi Liina ja hänen iloisuutensa tuntui heti tässä ympäristössä väärältä. Hänen sisässään hiljeni ja tukahtui, ikään kuin jokin käsi olisi painautunut hänen suutaan ja sieraimiaan vasten.
— Ajaai, sinäkö, mamman lapsi! Tule hieromaan, tule. Junkkarit, siellä niiden pitää istua ja katsella, ja kallis öljy palaa huoneessa! Etteivät vain tupakoisi… Mummosta tuntuu, että tulee tupakalta, ja tuleekin… Jaa, tätihän se tulee tupakalta. No niin, vanhat herrat saavat polttaa. Huomenna täytyy panna kuntoon hiirenloukku, muuten ne vietävät syövät kaikki käsistä… Ajaai — Liinaaa, etkö sinä jo tule? Ajaai, eikö siellä vielä loppunutkaan? Mikä sen Martinskankin nyt piti panna menemään kylään juuri kun sitä olisi tarvis. Oi-voih!
Liinan oli vaikea päästä odottavien rouvien luo. Äiti sanoi, ettei hän enää elä, kun kylpylaitos tulee eikä hän tarvitse sellaisia rahoja. Mutta nyt hän tarvitsisi hierontaa ja muutenkin lastensa rakkautta. Turhaan Liina selitti, että häntä odotetaan, että tee on lähetettävä sisään, hän puhui sellaisessa hädässä, että hiki pisaroi esiin. Hän koetti reipastuttaa äitiä kertomalla, että neiti Kambergin kihlaus oli julkaistu ja että hän toisi mammalle kaikkea mitä pidoissa tarjotaan, viiniäkin. Pienen hetken vanha rouva kallisti korvansa näille iloisille asioille, mutta sitten hän taasen alkoi tuskitella. Liinan täytyi pakenemalla paeta, hän pelkäsi, että äidin huuto kuuluisi kihlajaistaloon. Portailla hän rukoili poikia, että he toki silloin tällöin kävisivät katsomassa mummoraukkaa, ja lupasi heille palkinnoksi makeisia.
— Emme me vain mene sinne, sanoi Freedi ja viha kiilui hänen silmissään. — Siellä läkähtyy.
— Mene itse! sanoi Pelle ja sylkäisi.