— Niin, visersi Margareta, — hän on niin puhdas mieleltään. Muistakaa vain hänen suurta konserttiaan: köyhien vanhojen hyväksi hän soitti. Hän säälii köyhiä ja vanhoja. Siihen vaaditaan puhdasta sydäntä.
Kaikki neidot muistivat äkkiä sen vanhan rouvan, jonka luo Harry oli joutunut ensinnä asumaan. He olivat kerran nähneet hänen kasvonsa ikkunassa. Ne olivat kauhistuttavat. He olivat sittemmin nähneet ne unissaankin. Kuinka voikaan tulla niin hirvittävän näköiseksi! He olivat kerran varomattomasti tehneet Harrylle tämän kysymyksen ja Harry oli sanonut: kaikki te tulette sellaisiksi. Pääkalloja te olette kaikki.
Margareta kiinnitti seppeleeseen viimeistä ruusua ja neidot katselivat vaieten hänen työtään. Mainitessa Harry Tigerin konserttia köyhien vanhojen hyväksi olivat he jokainen muistaneet pelottavan vanhan rouvan ja siitä olivat he muistaneet Harryn julman leikin pääkalloista. Kylmä oli karmaissut heidän ilosta väreileviä jäseniään, kun Harry keskellä suvista katua pudotti sanansa suoraan heidän nauruunsa, kuin minkäkin viikatteenterän kukkamaahan. He olivat miltei suuttuneet Harrylle. Mutta nyt ei tuon leikin muisto enää pelottanut eikä suututtanut. Harryn kuva värisi neitojen silmien edessä jäähyväishetken sädekehän ympäröimänä. Jokainen kantoi sen eteen pienen uhrilahjansa. Viimeisenä puhui Trolla.
— Harry on niin rehellinen, sanoi hän. — Hän loukkaa juuri siksi, että hän on niin rehellinen. Hän sanoo kenelle hyvänsä mitä hyvänsä. Muistatteko, kun hän venetsialaisessa illassamme käänsi selkänsä pormestarille — ah, mikä hetki! Aina tietää, ettei Harry puhu pahaa takanapäin, sillä hän sanoo kaiken pahan edessäpäin.
Seppel oli vihdoin valmis. Ihastuttavana lepäsi se Margaretan käsillä.
Ei, ei sitä uskaltanut koettaa päähänsä, se oli niin arka. Nyt vain
viileään kätköön odottamaan juhlahetkeä. Kuinka kaunis se olisikaan
Harryn tummilla hiuksilla.
Hetkiseksi tuli neitojen mieleen, että siihen päähän ruusut kuuluvat! Mutta samassa he muistivat, että oli mahdoton päättää, kuka olisi sopivin seppelöimään ihanan pään. Ja vielä tärkeämpää oli tietää, kenelle Harry antaisi seppeleen. Miten pyyntö kuitenkin oli Harrylle esitettävä? Hän oli niin viisas! Saattoi olla varma, että vaikka punoi jonkin juonen miten ovelasti tahansa, niin Harry keksi kaikki, mitä sen yhteydessä oli puhuttu, jopa ajateltukin. Hän saattoi tässä suhteessa olla suorastaan harmittava ja inhottava.
— Ja ihana!
— Niin, tietysti ihana!
Neidot olivat yksimieliset siitä, että hän aina oli ihana, silloinkin, kun hän lausui ilkeitä rehellisyyksiään. He päättivät, että he yksinkertaisesti odottavat Hopeisessa Ketussa ja saattavat kunniavieraan juhlaan, sekä matkalla, kaikki yhtaikaa, esittävät hänelle pyynnön seppeleen jakamisesta.
Salissakin alkoi vähitellen valmistua. Kömpelö mies sai siellä täällä nousta korjailemaan. Köyhien lasten täytyi tulla sitomaan köynnöstä hiukkasen lisää. He kyyröttivät jossakin nurkassa laihoina ja ruskettuneina ja iloitsivat niistä makeisista, joita kauniit neidot heille antoivat. Neidot itse järjestivät kukkamaljat. He liikkuivat kuin mitkäkin haltijattaret tai joka tapauksessa yliluonnolliset olennot köynnöskaarten alla salissa, joka sekään ei enää vaikuttanut ihmiskätten työmaalta, vaan joltakin satulinnalta. Kaikki siellä kohoili ja keinui. Lepattavat haavat ja pienet aallot ulkopuolella soittivat uuvuttavaa säveltään.