— Kenelle hän mahtaa antaa ruususeppeleen? sanoi Margareta.
Niin, kenelle?
— Hän antaa sen Margaretalle tai Beatalle, vakuutteli Trolla.
— Jos minä ollenkaan tunnen hänen makuansa, sanoi Margareta, — niin
Adela saa seppeleen.
— Minä luulen, että hänen päähänsä pälkähtää antaa se jollekin kaupungin naisista, sanoi Adela.
Se oli mahdollista, myönsivät tytöt. Hänestä ei voinut tietää! Seppel saattoi joutua jonkun vanhan ruman rouvan päähän…
— Mutta jos se on kauneuspalkinto! huudahti Fricca, — niin onhan hänen mahdotonta antaa se rumalle vanhalle rouvalle…
Neidot huomasivat, että oli tarpeellista pyytää Harry Tigeriä jakamaan seppel nimenomaan kauneuspalkintona. Ja silloin, niin silloin sen oli vaikea eksyä pois tästä piiristä. Mutta kuka sen oli saava? Jokainen neidoista oli itse asiassa varma siitä, että se laskettaisiin hänen hiuksilleen. Ah, kuinka ihana olikaan tämä suven viimeinen päivä, ja kuinka kaihomielinen samalla!
* * * * *
Ilta tuli, varjot kaduilla ja puistikkojen hiedalla pitenivät. Jotakin lähestyvän syksyn kuulaudesta oli ilmassa, taivas kohosi korkeana ja sinisenä. Pääskyset, sekä emot että poikaset, lentelivät vikisten, tornikellon helähdys oli niin kirkas, että se varmaan kuului taivaanrannasta taivaanrantaan. Loistava pilvisarja purjehti silloin tällöin läpi ilman. Pilvet olivat kuin mitäkin haaveilevia neitoja, jotka ajatuksettomina astelevat käsikädessä.