— Terveeksi sanoi puhemies ja ojensi hänelle kätensä.
Miina niiasi Taaville ja koko joukolle. Hänen sydämensä oikein keveni, kun hän huomasi, ettei haapaniemeläisiä ollut muita kuin Aina ja Kalle. Ja samalla harmitti etteivät he katsoneet heidän pitojaan senkään arvoisiksi, että olisivat kaikki tulleet.
— Minä pyydän morsiamelle ilmoittaa, jatkoi puhemies, — että tässä on se, joka päästi suitset ylkämiehen hevosen suusta.
— Paitapahanen on valmiina! vastasi Miina.
— Kirkkoherra taitaa tulla, huomautti joku.
Ja sitä tietään kaikki törmäsivät huoneesta. Miina huusi Taavin takaisin.
— Miten me sitten menemme vihille? Tuletko sinä tänne, että menisimme yhdessä, tai tulenko minä yksin…?
— Miten vaan, sama se on minulle. Ehkä tulen tänne sinua ottamaan.
Kuinka tuo kahisee kauniisti!
Hän silitti kädellään pitkin huntua. Miina punastui.
Hän sai vielä istua odottamassa koko sen ajan, jolloin pappi joi kahvia ja ihan väsyi. Silmäluomet alhaalla uskalsi hän vain silloin tällöin vilkaista totiseen mieheen pöydän ääressä ja ujosti vastata hänen kysymyksiinsä.