Vihdoin kävi hän aivan rauhalliseksi. Kun Taavi tuli häntä ottamaan, hymyili hän ja ojensi hänelle vasemman kätensä, mutta Taavi muutti hänet toiselle puolelleen. Kansanjoukossa huomasi hän äitinsä itkettyneet kasvot. Taava ja Aina seisoivat vieretysten, he olivat toistensa näköiset kuin sisarukset. Lattialla oli kukkien koristaman ryyjyn päällä kaksi valkoista tyynyä, joiden takana seisoi pappi. Siihen Miina ja Taavi seisahtuivat. Kansanjoukko oli taajana ympärillä.
* * * * *
Oli tanssittu koko yö, oli syöty ja juotu. Kuokkavieraat olivat tapelleet, isännän oli täytynyt mennä miesvoimalla heitä hajoittamaan. Vanhemmat ihmiset olivat hakeneet lepoa talleissa ja aitoissa ja nuoretkin torkkuivat tuvan penkeillä. Isäntä istui vanhempien miesten seurassa kammarissa juttelemassa. Siellä oli Taavikin. Vieraanvaraisesti isäntä kaasi lasit täyteen heti kun ne tyhjenivät. Taavia hän ei saanut juomaan. Mikä tekopyhyys lieneekin vaivannut miestä.
— Etkö sinä koskaan juo, vai onko tässä viinassa vikaa? kysyi
Kanteleen Hermanni.
— En minä siitä huoli, vaikkei siinä olekkaan vikaa, vastasi Taavi tyynesti.
— Mutta juovathan veljesi. Nytkin on Kalle ihan kuittina tuvan nurkassa. Ja minä juon, juon liikaa miehet, mutta minulta menee tänään ainoa tytär, ja sitä surua täytyy viinalla huuhdella alas. Jos teillä itsellänne olisi ainoa tytär, niin te tietäisitte…
Hän oli niin liikutettu, että hän itki. Mutta Taavia rupesi Kallen kohtalo huolestuttamaan ja hän läksi tupaan. Aina ja Taava siellä istuivat rinnatusten torkkuen ja Maunu makasi penkillä pitkänään, pää Ainan sylissä. Tomua oli paksulta kuin riihessä, heinät ja kukkaset orsilla ja seinillä riippuivat kuihtuneina, ilma oli paksua ja tukahduttavaa. Pöydän ääressä juotiin kahvia ja joku istui syömässä ruokahuoneen portailla. Kallea ei näkynyt missään. Taavi kysyi häntä puhemieheltä. Silmää iskien tämä vei Taavin mukaansa, käveli pitkin penkin viertä ja koetteli varovasti sen alustaa jalallaan. Sieltä tulikin näkyviin Kallen käsi ja pää ja vihdoin koko mies, jonka he kaikessa hiljaisuudessa veivät saunaan selkiämään.
Kun kello löi neljä, syttyi puhemieheen uusi into. Hän olikin tehtävänsä laiminlyönyt, kun oli päästänyt hääkansan nukkumaan. Viulut riippuivat nauloissa ja pelimannit kuorsailivat permannolla. Puhemies tömisteli jalkojansa heidän korviensa juuressa, sieppasi jotakin tyttöä käsipuolesta, yhdisteli nopeasti muitakin pareiksi, herätteli nukkuvia ja lauloi, pian oli tanssi täydessä vauhdissa.
Päivä selkeni kirkkaaksi ja kuuma oli tulossa. Taavi oli istuutunut lehtimajaan pihalle. Hän ajatteli Miinaa ja odotti häntä. Missä hän lieneekin viipynyt. Mutta se, joka tuli hänen luoksensa, oli Taava. Hän nojausi puutarhan aitaan ja hymyili niin veitikkamaisesti, että Taavin täytyi hymyillä hänen mukaansa.
— Mikä nyt on? kysyi Taavi.