Tuon veneretken jälkeen Taavin vaimo ja sisar eivät puhutelleet toisiaan muutamaan päivään. Ainaa suututti tuo tuollainen rakkaus. Taavi oli tullut niin ikäväksi ja se oli Miinan syy. Ja Kallekin viitsi häntä liehakoida.
Kun Miina illalla pääsi vuoteeseensa, ei hän saanut unta silmiinsä. Hän eli uudestaan illan mielialat, kärsi uudestaan sen hetken, jolloin hänen veneensä työnnettiin maalta ja toinen istui siinä hänen kanssansa, Taavin paikalla! Se toinen oli sentään vain Taavin veli. Hullu hän oli, joka sitä ajatteli. Mutta sen päivän jälkeen hän rupesi epäilemään, ettei heidän onnensa olisikaan kestävä. Ei niin, etteivät he olisi rakastaneet toisiaan, mutta ulkoapäin saattoi tulla jotakin häiritsevää. Epäillen Miina nyt tarkasteli jokaista tulijaa, hän kävi totiseksi ja rupesi panemaan mieleensä Taavin suhdetta muihin ihmisiin ja hänen ystävyyttään muita kohtaan.
Kun hän ja Aina seuraavana päivänä kohtasivat toisensa, eivät he pysähtyneet puhelemaan, niinkuin tavallisesti. Toisena päivänä Aina, mennessään Miinan sivutse, purskahti nauruun. Loppuviikolla hän jo pistäysi kysymässä Miinalta kaikenlaisia neuvoja. Sunnuntaina illalla hän taas tuli. Naurettuaan ja Taavia tanssiteltuaan hän virkkoi:
— Mennään keinumaan! Keinu siellä jo lahoaa, kun ei sitä enää koskaan käytetä. Mennään…!
Hän katsoi heihin rukoillen ja veitikkamaisesti. Miina kiihtyi kiihtymistään.
Se kirottu keinu! Se oli vielä turmeleva heidän onnensa. Miina pusersi kätensä nyrkeiksi, hän olisi tahtonut iskeä ne tyttöön, joka laverrellen ja viekoitellen istui sängyn laidalla. Mutta samassa hetkessä Aina liukui alas, astui Miinan eteen, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja katseli hänen silmiinsä.
— Äh, mene pois, sanoi Miina kylmästi.
— En minä mene ennenkuin sinä lupaat tulla Taavin kanssa keinulle, eihän hän sentään yksin lähde. Tai jollet itse tulekkaan, niin päästä edes hänet.
— Miksi sinä pyydät meitä mukaasi? Ota ne entiset toverisi, joilta sinä sormuksiakin saat, mutta jätä meidät rauhaan.
Miinan tarkoitus oli loukata Ainaa, mutta tyttö vain katsahti kättään, jonka sormissa ei ollut mitään koristeita, rupesi nauramaan ja loi sitten säteilevät silmänsä veljensä vaimoon. Hänen katseensa ärsytti Miinaa, mutta hän ei sanonut mitään. Aina nauroi, istuen sängyn laidalla, ja kierteli jalkansa kärkeä ilmassa.