— Mennään Miina, sanoi hän iloisesti.
— En minä tule. Mene sinä, jos tahdot.
— Mikset tule?
Ja Taavi katseli häntä silmiin. Miina kääntyi pois.
— En minä tule. Menkää te vain jos mielenne tekee.
Hän oli siitä aivan varma, ettei Taavi lähtisi ilman häntä. Vielä kun Taavi ovessa kääntyi kysymään, eikö hän sentään tulisi mukaan, luuli Miina hänen laskevan leikkiä. Tuvasta hän varmaankin kääntyisi takaisin. Ja Miina istuutui ikkunaan odottamaan ja selaili siinä kirjaa, jonka Aina oli saanut lainaksi jostakin. Sen nimi oli "Jalomielinen vaimo" ja Ainan käsialalla oli kirjoitettu kanteen: "susilla ja pojilla on yhtäläinen mieli." Ajatuksitta hän tuijotti kirjaan ja kuunteli. Kului pitkä aika, jolloin hän kuvitteli mielessään, miten Taavi tulisi ja hän kysyisi häneltä: "mikset mennytkään keinulle?" — "Minun tuli ikävä sinua", vastaisi Taavi. Taavi, jota hän niin äärettömästi rakasti!
Mutta jos Taavi sentään menisi keinulle ilman Miinaa!
Tuvan ovi aukeni, kuului ääniä ja askelia. Ne etenivät. Miina karkasi ylös, avasi oven. Lehmät olivat levolla tarhassa, märehtivät silmiään ummistellen, ilma oli kirkas ja lämmin, aurinko oli jo alenemaisillaan ja sumuja asettui suomaille. Ryhmä miehiä ja naisia laskeusi alas pellon piennarta. Niiden joukossa oli myöskin Taavi. Miina oli kirkaisemaisillaan. Huivi päähän ja mukaan! Samassa kääntyi Taavi.
— Miina, tuletko mukaan? huusi hän.
Koko seurue seisahtui. Kalle läksi juoksemaan takaisin ja pyysi koko matkan Miinaa tulemaan.