Miksei Taavi itse tullut häntä pyytämään? Silloin hän olisi mennyt. Nyt hän ei tahtonut. Hän hymyili vain Kallelle ja sanoi, ettei hän tule. Sitten hän sulkeutui huoneeseen, käveli siellä edestakaisin, järjestellen samoja paikkoja moneen kertaan. Vihdoin hän valmisti vuoteen, heittäytyi pitkäkseen ja vaipui ajatuksiinsa.
Rakastikohan Taavi häntä yhtä paljon kuin hän Taavia? Taaville oli ehkä sama, kuka hänellä oli vaimona. Jollei hän olisi saanut Miinaa, niin hän olisi ottanut toisen. Mutta hän oli ollut hänelle niin hyvä, olivathan he puhelleet omaa hellää kieltään, jota ei kukaan muu ymmärtänyt. Eikä Taavi nytkään olisi mennyt, jollei tuo tyttö olisi tullut viekoittelemaan. Miina uhkui vihaa häntä vastaan. Mutta jos hän itse olisi mennyt mukaan…? Hän keinulle! Ei. Häntä oli kotona opetettu vihaamaan Haapaniemen keinua ja hän vihasi sitä. Ja siellä missä kaikki maan hylkiöt lyövät korttia, siellä on nyt Taavi. Ja kenties hän tästä lähtien tulee olemaan siellä usein. Ja yksin viettää Miina unetonta yötään, kuunnellen kaikua, jota ilma kantaa keinulta. Hän rakasti miestään palavammin kuin koskaan ennen, nyt, kun hän tunsi hänet kadottaneensa. He olivat olleet niin sanomattoman onnelliset, mutta miten lyhyen ajan, vain kahdeksan viikkoa!
"Perästä kuuluu", olivat ihmiset sanoneet. Ja he olivat sittenkin olleet oikeassa.
Ja siinä levätessään eli nuori vaimo uudelleen avioliittonsa ajalta ne hetket, jolloin hän oli ollut onnellisimmillaan. Sydäntä repieli, eikä hän koettanutkaan nukkua. Oli parasta täydellisesti herätä unelmista, jotka olivat olleet pelkkää petosta.
Äkkiä hän säpsähti, lämmin käsi oli laskeutunut hänen otsalleen ja tuttu ääni oli lausunut hänen nimensä. Taavi seisoi hänen edessään.
— Säikähditkö sinä? kysyi Taavi.
— En. Mikset ollut kauemmin?
— No kun sinä jäit kotiin, ajattelin, että vaikka olisit ikävissäsi.
— Mitä minusta sitten.
Taavin posket punoittivat ja silmät loistivat. Kuhilaasta oli hän tullessaan taittanut muutamia rukiintähkiä, ne hän laski Miinan eteen peitteelle. Onpa sitten hauska nähdä, miten nuo itävät. Hän kertoi, että Hermanni oli palannut kirkosta aivan juopuneena, hevonen oli ollut kuin uitettu.