— Ja siitä naisesta te uskallatte puhua!
Miinan äänessä oli tuhansia vivahduksia ja hän sulki niihin sanoihin kauan kannetun katkeruutensa myrkyn.
— Ja miksi en? Pitäisikö minun kärsiä, että sellaisia usein ilmestyy
Haapaniemeen? Kuka tietää, miten paljon niitä on maailmassa…
Hän hymyili tavalla, joka Miinaa ärsytti niin, että hän päätti sanoa kaikki, mitä hän tiesi.
— Ei niitä ole kuin yksi, jonka minä tunnen. Ehkä niitä on useampia teidän tiedossanne. Jollette tiedä, niin…
— Hyvä hyvä. Minä jo tiedän. Tule Taavi avukseni kengittämään hevosta.
Taavi läksi isännän kanssa, vaikka hän oli hänen vaimoaan niin syvästi solvaissut. Miina pusersi nyrkiksi kätensä ja jäi seisomaan keskelle lattiaa.
Mutta senjälkeen tuli hänen käytöksensä varmaksi. Hän ei enää mennyt Juhanaa pakoon, vaan Juhana karttoi vuorostaan häntä. Miinan mieli muuttui taas iloiseksi, hän saattoi laskea leikkiä, pisti välistä tanssiksikin Kallen kanssa.
Aina oli alussa mukana, mutta pian hän kyllästyi iloon, jossa ei ollut pelimannia eikä poikia mukana. Hän piti tanssejaan lauantai-iltoina piikojen kammarissa. Isä oli ruvennut niin ankaraksi, että sen täytyi tapahtua salaa.
* * * * *