— Enhän vain!
Koko talon väki kerääntyi ympärille. Ainan posket hohtivat ja hätäillen työnsivät kädet tieltä papereja. Välillä hän pyyhkäisi tukkaa silmiltään ja tuuppasi pois Kallen käsiä laatikon laidalta. Tuntui kiusalliselta, että nuo kaikki olivat ympärillä. Ja samalla hän kuitenkin mielellään näytti, mimmoinen sulhanen hänellä sentään oli. Kääröjen ympärillä oli suomalaisia sanomalehtiä. Hän pysähtyi niistä lukemaankin muutamia sanoja. Sanomalehdet olivat outoa tavaraa näillä mailla.
— Mitähän satua tuo on, jonka nimenä on "juttutupa"? sanoi hän innostuneena.
— Ja mitähän kangasta tämä vaalean punainen on? jatkoi Kalle.
— Morsiushameeksi tietenkin. Voi miten kaunista!
Se oli todellakin hienoa ostokangasta. Miinankin täytyi myöntää se hienommaksi kuin hänen morsiushameensa kangas oli ollut.
— Katso nyt muutakin, muistutti Kalle, kun Aina hetken ajaksi vajosi mietteisiin.
Toisessa käärössä olivat korkearuojuiset, kapeakärkiset kengät. Ja sitten olivat kureliivit. Aina levitti ne levälleen, ymmärtämättä, mitä niillä tehtäisiin. Reunassa oli punaista pitsiä, silkkinauhaa ja koristuksia oli ommeltu moneen paikkaan. Se oli kova ja kankea kapine ja renkaitten läpi oli pujotettu nauha yhdistämään kahta ihan erillään olevaa osaa. Kaikki katselivat tätä vaatekappaletta hetken ajan äänettöminä. Kun Aina vihdoin rupesi sovittamaan sitä ympärilleen, purskahti Kalle nauruun.
— Sinusta tehdään nyt ryökinä! Sinut kuristetaan hyvin hoikaksi ja…
— Ole vaiti, hävytön poika! sanoi Aina loukkaantuneena.