— Aikoivathan he, mutta minä sain heidät estetyksi. Tuo Kallehan se nyt on raivossa.
— Niin olen, sanoi Kalle päättäväisesti. — Eihän tässä muu auta, hajoavat housut jalastani ja repaleina on nuttu, eikä isältä saa rahaa.
Hämillään hän näytti takkinsa lievettä.
— Ja siitä sinä vielä kehtaat puhua! Rahat sait ja mitä niillä teit? Joit, kaupungissa joit. Hevosesi saatiin kiinni viiden virstan päässä kaupungista.
— Tuli vahinko, myönsi Kalle vastenmielisesti. — En minä niistä juonut kuin viidettä markkaa, loput vei, kuka lienee vienyt. Senhän se on synti.
— Ja minnepäin aiotte työhön? kysyi Aaretti.
— Sama se minulle, mistä vain rahaa lähtee.
Ainan päätä särki. Hän otti huivin hartioilleen ja käveli lämpimäkseen pitkin lattiaa. Äkkiä seisoi Kalle hänen rinnallaan.
— Sinä olet ruumiiltasikin niin muuttunut. Se kureliivikö se on, joka tekee sinut noin… vai…
— Ole vaiti! huusi Aina nauraen.