— Silkkiä, sanoi hän. — Missä sormukset ovat?
Marjaanan povi nousi ja laski.
— Mitä sinä teet — itketkö sinä?
Marjaana taipui tuoliltaan isänsä puoleen.
— Te olette kuolevan näköinen, sanoi hän itkuaan pidätellen.
Isännän katse pysähtyi hänen kasvoilleen. Se oli kuin lasista.
— Niinkö luulet?
Hänen puheensa ei tahtonut kulkea.
— Te kuolette, sanoi Marjaana eikä enää pidättänyt itkuaan. —
Valmistakaa itseänne.
Hetken tuijottivat lasittuneet silmät mitään näkemättä tyttäreen.
Sitten rupesi sairas pitämään kiirettä.