— Mitäs tämä on? huusi hän sillä mykällä kielellä, jonka vain isäntä oli elonsa päivinä ymmärtänyt. — Marjaana, mitä sinä olet tullut tänne tekemään! sanoi hän kauhuissaan tyttärelleen.
Lyhdyn valossa näki Marjaana isänsä kasvot. Ne olivat jo kuolleet. Käsi kylmeni kokonaan hänen kädessään. Hän päästi sen ja antoi tilaa äidilleen. Äiti rupesi huutamaan. Marjaana pani kätensä ristiin ja tapaili rukousta.
ISÄ JA POIKA
Muutamia päiviä ennen joulua, kun Anna minä hetkenä hyvänsä saattoi odottaa kotiin poikaansa hänen pitkältä matkaltaan, saapui kartanosta kokonainen kuormallinen jouluvaroja. Vouti niitä oli tuomassa kuten aina ennenkin, mutta ei niitä ollut koskaan ollut näin paljon. Anna päivitteli nostellessaan säkkejä ja koppia reestä, että mihin hän saisi kaikki mahtumaankaan. Iloissaan hän oli, sillä Aarne tarvitsi vahvistavaa ravintoa vaivalloisen matkan jälkeen, ja mistäpä hän olisi sellaista ottanut, jollei paroni olisi muistanut. Paroni oli häntä kyllä muistanut, ei hänellä ollut valittamista. Kun kuorma oli tyhjennetty, jäi vouti panemaan kiinni hevosta, mutta Anna juoksi sisään toimittamaan kahvia tulelle ja tupakkaa esiin. Ei hänen tarvinnut sentähden kiirehtiä edellä, että huoneita olisi pitänyt siistiä: Annan pieni asunto saattoi minä hetkenä hyvänsä ottaa vastaan vieraita, niin hyvässä järjestyksessä se oli.
Vouti kopisteli lumet saappaistaan eteisessä, pani lakkinsa tuvan naulaan ja istuutui tuolille ovensuuhun, missä hänen oli tapana istua. Pöydän nurkalta ikkunoiden välistä hän löysi savukelaatikon ja tulitikut ja sytytti savukkeen aina heti pantuaan lakin naulaan ja poltteli Annan keittäessä kahvia. Näin oli ollut parikymmentä vuotta. Pari kertaa vuodessa oli voudille tullut asiaa Annan asunnolle.
— Onko paroni todella niin kovasti kipeänä? kysyi Anna päästyään päivittelemästä vastaanottamiensa lahjojen suuruutta ja kiittelemästä.
— Ei se siitä enää nouse. Tohtorit sanovat, että yli joulun voi mennä.
Anna kääntyi selin voutiin ja pyyhki silmiään.
— Sanovat kovasti muuttuneen? lausui Anna hiljaa.
— Muuttunut on, vastasi vouti.