— Ah, kuinka on hauskaa!
Hardén katsoi Tyyniin ihastuneena. Hän istui kuin kirjavaan verkkoon kiedottuna.
He olivat tulleet maalle. Liikenne oli vähentynyt. Linnut lauloivat ja harmaa luonto alkoi silmin nähden vihannoida. Heidän täytyi pidättää riemun aaltoa sisässään. Heidän puheensa oli hölynpölyä.
— Odottakaahan, sanoi hardén. — Missä minä olen nähnyt teidät?
— No, koettakaahan muistella.
— Mahdotonta.
— No, minä sanon: teatterissa.
— Teatterissa?
Tyyni antoi toverinsa vähän aikaa miettiä. Oli hauska katsella ryppyjä
Hardénin otsalla.
— Näyttämön puolella, sanoi hän vihdoin ja nauroi.