Kotiportilla taisteli Tyyni kyynelten kanssa. Sääli teki Lennartin heikoksi. Hän ojensi Tyynille kätensä:
— Nukutaan nyt ja puhutaan huomenna järkevästi.
Siihen sai Tyyni tyytyä. Hän oli toivonut että Lennart heltyisi, porttikäytävässä ei keskellä yötä ollut ketään näkemässä. Mutta Lennart meni. Hänen loukkaantumisensa oli nähtävästi vaarallista laatua.
Lennartin päätös oli itse asiassa järkkymätön. Suhteen täytyi loppua. Hän oli valmis hyvittämään. Tyynin piti saada pieni pääoma. Kotoa ei hän voinut pyytää tätä summaa, mutta hän ottaisi sen velaksi. Kummallista, Lennart tunsi samankaltaista vapautumista, jollainen vapunpäivänä oli viehättänyt häntä Tyynin vuoksi. Silloin irti porvarillisesta yhteiskuntaelämästä — nyt irti Tyynistä.
Jonkinlaista askeettisuuden onnea nauttien hän tuli huoneistoonsa, korjasi vaatenaulasta kääröön Tyynin valkoisen harsohuivin, avasi ikkunat ja otti laatikosta äitinsä kuvan. Ettei sitä vapunpäivää milloinkaan olisi ollut…
Hän heräsi varhain aamulla kellonsoittoon. Lanko oli oven takana. He olivat illalla tulleet Ruthin kanssa hääostoksille. Kotona voitiin hyvin. Tehdas — niin, tietysti se meni loistavasti. Äiti oli ollut vähän pahoillaan, kun Lennart ei ollut kirjoittanut eikä soittanutkaan. Äiti oli pari kertaa yrittänyt soittaa, mutta milloin ei ollut tullut vastausta, milloin oli vastannut jokin sivistymätön naisenääni, nähtävästi siivoojatar.
Veri nousi Lennartin hiusrajaan asti. Hän näki langostaan, että tämä tiesi kaikki, ja vastustuksenhalu valtasi hänet.
— Saakelin paljon sinulta on mennyt rahoja viime aikoina, jatkoi lanko. — Tiedätkö että huhtikuun viidennentoista päivän jälkeen olet ottanut kuusituhatta markkaa ja hiukan päälle. Kotoa ei liikene enempää tällä hetkellä. Bergman rahjus on saanut päähänsä, että pitää olla kaikkinaisia uudenaikaisia äkeitä, ja eukko on antanut perään. Meidän täytyy tehdä vekseli.
— Häät tulevat tietysti myöskin maksamaan, sanoi Lennart kärkevästi.
— Niin, tietenkin. Katajistossa on aina vietetty suuria häitä. Tietysti se maksaa.