— Ettei lapsi ole sinun.
Molemmat vaikenivat. Tuomari lyyhistyi istumaan. Hän kuuli lapsen itkevän, mutta ei voinut liikahtaa. Sitä kesti kauan.
— Isä, sanoi pikku Nora vihdoin hänen edessään.
Hänen päänsä painui käsien varaan.
— Isä, eikö kuusta jo tuoda sisään? Isä, eikö jo ole joulu?
Tuomari nosti kasvonsa, otti polvelleen lapsen ja nyyhki sen ohimoa vasten.
— On lapseni, on joulu.
VELJEKSET
Veljesten väli oli kylmennyt vanhemman mennessä kihloihin.
Nuorempi kirjoitti silloin ylioppilaaksi. Hän oli ollut luokkansa etevimpiä, mutta häneltä meni huonosti, opettajat eivät käsittäneet mikä hänet äkkiä oli muuttanut — terveen miehen, joka oli urheilijakin. Näkyi selvästi että hän oli kipeä.