MANTA
Onpa se korea hevonen! Mikäs sen on nimi?
PILLISKURU
Pikku. Se on oikein niitä sulhashevosia.
Nauravat ja siirtyvät, kaiken aikaa puhellen, ulos katsomaan hevosta. Hetkisen näyttämö tyhjänä. Matin raskaat askeleet kuuluvat ja Mantan mies astuu sisään. Hän laskee työkalut käsistään, riisuu takkinsa ja saappaansa, panee mällin uuninkorvalle ja tarkastaa kahvipannua. Huomattuaan sen tyhjäksi menee hän kaapille, ottaa pöytään puurovadin, kalakupin ja leipää sekä rupeaa nälkäisenä syömään. Manta on avannut oven, heiluttaa kuistilla kättä poislähtevälle Pilliskurulle ja tulee sitten hymyillen sisään. Nähdessään Matin syövän kivahtaa hän kiukkuun.
MANTA ensi työkseen juosten kaapille ja lyöden kiinni sen oven, jonka
Matti on jättänyt auki.
Kenenkä luvalla sinä minun kaapillani kolistelet? Eikö jokikinen eineen hiven ole minun käsilläni ansaittu? Eikö mökki ole minun, eikö penkki ja pöytä olleet minun ennenkuin sinua olikaan? Kenenkä luvalla sinä täällä liikut ja olet ja makaat ja syöt — oletko koskaan sitä ajatellut. No, etkö saa suutasi auki!
Matti pistää täyden lusikan puuroa suuhunsa.
MANTA
Niin, syödäksesi! Mutta sano, oletko ajatellut mikä sinä täällä olet?
Mitäs sinä! Järki lyhyt kuin jäniksen häntä!