Silloin se varsinkin tuli näkyviin, kun pappi, Nylander ja Liljeblad eräänä iltana olivat Joutsiassa vieraina.
Istuttiin salissa, tehtiin totit, nauru rämisi, maailman asiat juteltiin poikki ja halki, vanha Joutsia oli kuin taivaassa.
— Mitä Haimalaan kuuluu? kysäisi pappi äkkiä Juhalta ja nauroi sitä kysyessään.
Juha hämmästyi hänen rohkeaa kysymystään. Koko maailma tiesi, että Helenaa vartioitiin kuin mielipuolta, häntä täytyi pitää lukkojen takana, muuten hän olisi karannut entiseen kotiinsa tai hukuttanut itsensä. Yökaudet hän käveli suuressa salissa ja puheli Haimalan rouva-vainajan kanssa — eikö pastori ollut kuullut mitään näistä asioista vai koiruuttaanko hän kysyi?
Puna leimahti Juhan kasvoille, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi:
— Ei mitään liiemmäisiä.
— Joko on tiedossa perillisiä? jatkoi pastori ja nauroi taasen.
Suonet Juhan ohimoilla tulivat täyteen verta ja käsi pusertui nyrkiksi.
Mutta hän sai sentään vastatuksi:
— Ei maar vielä…
Pastoria suututti vastauksen lyhyys ja väkinäinen ilme Juhan kasvoissa.