Juha koetti kyllä parastaan. Hän istui herrojen joukossa ja kehoitti heitä ottamaan lasia, mutta heidän remunsa vaikutti häneen ikään kuin olisi syydetty lokaa hänen silmilleen. Huomasivat sen herratkin, eivät he tahtoneet päästä oikealle juomatuulelle. Nuori isäntä vaikutti heidän joukossaan kuin kylmä kivi, joka upotetaan käyvään sahtiin.
— Hitto vieköön, virkkoi pastori ruotsiksi Liljebladille, — mikä ikävä ihminen se on tuo nuori isäntä! Se on ihan kuin personifoitu hammassärky. Aina kärsivän ja tuskastuneen näköinen, ei koskaan mitään elämäniloa, ei koskaan mitään repäisevää naurua ja antautumista elämään. Aina samaa kitkutusta ja nutuutusta… Äh, en minä jaksa sitä katsella!
— Hän on niitä kelpo ihmisiä, niitä malli-ihmisiä, vastasi Liljeblad. — Kyllä niistä nimismiehelle on vähimmin vastusta. Niistä voi suorastaan olla apuakin. Ne ovat aina jonkinlaisia poliiseja. Nimismiehen kannalta katsottuna on hyvä, että niitä on! Mutta myönnän minä, etten viitsisi valita niitä vieraikseni, jos mielisin viettää hauskan illan! Hahhahhah!
— Äh! sanoi pappi. — Minä en viitsi katsella niitä kirkossakaan. Sinnekin ne tuovat sellaisen ikävystyttävän harmauden, että tukahuttaa… Sellainen ihminen, joka ei koskaan horjahda minnekään päin, jolla ei koskaan ole syytä katua mitään, joka aina saattaa olla tyytyväinen itseensä ja vain tuomita muita — se on oikein ihmisen irvikuva ja sitä vastaan minä aina tulen taistelemaan, sillä se on pahempi sekä Jumalan että ihmisten edessä kuin julkein pahantekijä.
— Voi ehkä ymmärtä jotakin! huomautti Nylander, joka oli puhellut vanhan isännän kanssa.
Juha oli nimittäin läsnä, istui saman pöydän ääressä ja katseli kaiken aikaa puhujiin. Kyllä hän huomasi, että herrat kiihtyivät ja hiukan häntä epäilytti pastorin ääni, mutta ei hän käsittänyt, mistä he riitelivät.
— Ymmärtäköön! viskasi pastori vastaukseksi Nylanderin varoitukseen. — Yksi ainoa sellainen ihminen tuottaa enemmän vahinkoa kuin kymmenen varasta, sillä se levittää ympärilleen sitä sellaista tukahduttavaa, harmaata mallikelpoisuutta. Aaaa! Jumal'avita, pahin juopporenttu, pahin varas on minulle mieluisampi…
— No mutta kiihdythän sinä nyt ihan turhanpäiten, selitteli Liljebdad. — Tämä mies, jota sinä tässä sätit, on ihan vaaraton. Se on lauha kuin lammas ja tyhmä kuin pässi. Ei se ketään ihmistä vahingoita.
— Mutta se on ensimmäinen laatuaan tässä seurakunnassa ja se on jo ehtinyt pilata monen hetken minulta… Minä huomaan, etten voi kärsiä sitä miestä! Enhän minä enää saa olla rauhassa missään. Aina on vastassani hapan naama. Muistatteko miltä hän näytti Simolan huutokaupassa? En minä ikinä unohda sitä naamaa, joka tuijotti sieltä aidan takaa. Olisi vähintään luullut huutokaupan olevan hänen omassa kodissaan.
— Että nyt viitsitte! huusi Nylander suomeksi.