— Mistäs herroille tuli kina? sanoi vanha Joutsia ja kohotti lasiaan.
— Juodaan nyt pois tätä Hallpumin parasta.
— Ne hullut, selitti Nylander, — riitelevät siitä, onko parempi että seurakunnassa on juoppoja ja roistoja vaiko kelpo ihmisiä.
Juha avasi harmaat silmänsä ja vei katsettaan vuoroin pastoriin, vuoroin Liljebladiin. Saattoi huomata, kuinka hartaasti hän koetti tunkea tuon vieraan kielen taa, joka seinänä oli häntä vastassa.
— Eipäs olekaan, huudahti nimismies, — kysymys siitä. Vaan pastori tässä sanoo, että suurin syntinen joka katuu, on parempi Jumalan edessä kuin itsevanhurskas ihminen.
Pastori purskahti nauruun ja joi lasinsa pohjaan. Juha katsoi häneen kummastuneena. Niin vakavista asioista oli ollut puhe, ja noin hän nauroi.
— Niinhän Jumalan sanassakin luetaan, sanoi Juha. — Mutta syntisen täytyy myöskin koettaa tehdä parannus, lisäsi hän.
— Emmehän me nyt, helkkarissa, ole kirkossa! huudahti Nylander.
— Sinä saat, veli Sand, ensi saarnassasi selittää nämä asiat…
Tahdotteko kuulla, mitä entinen rovasti sanoi, kun häistä meni suoraa
päätä hautajaisiin…?
Nylander kertoi ja vanha Joutsia, nimismies ja henkikirjuri itse nauroivat jutulle haljetakseen. Mutta pastori ja nuori isäntä olivat jääneet ulkopuolelle heidän nauruaan. He olivat pysähtyneet katsomaan toisiinsa. Pastorin puolelta oli katse kylmä ja kalsea, täynnä ylenkatsetta ja ivaa, Juhan puolelta epäilevä, arka ja ennen kaikkea hämmästynyt.
Mitä… mitä ihmettä pastori tarkoitti?
Juhan posket kävivät kuumiksi, mutta hänen katseensa oli jo aivan tyyni ja hänen äänensä ystävällinen, kun hän kysyi: