— Mitä pastori katselee?
Pastorin silmissä leimahti ikään kuin hänen olisi tehnyt mieli vetää nuorta miestä korville. Mutta hän vain heilautti päätään ja suupielet värähtelivät.
— Eikö ole lupa katsella?
Juha kävi hämilleen.
— Totta kai… Eihän silmä osaa vie. Mutta minä ajattelin vain…
Herrat eivät viipyneet kauan. Pastori oli kaiken iltaa ollut ärtyisä ja tahtoi pois aikaisin. Juha mietiskeli pitkin yötä, mitä herrat oikeastaan olivat tarkoittaneet. Kyllä hän oli huomannut, että pastori oli hänelle suutuksissa. Mutta mistä?… Vaikka koko se sanakiista olisi tarkoittanut häntä!… Häntäkö he pitivät roistona, vai olisivatkohan pitäneet sitä itsevanhurskaana?
Juha ei ymmärtänyt.
* * * * *
Pari päivää ennen jouluaattoa tuli Hallpumska Joutsiaan maksamaan vuokraa. Huppuliina hartioilla hän istuutui kyökin penkille ja kertoi, että Hallpumi itse on kipeänä, muuten hän kyllä olisi tullut itse.
Siinä sitä oli näkemistä, kuinka eukko kaivoi kukkarostaan esille sitä viittä hopearuplaa ja kuinka se laskiessaan rahoja pöydänkulmalle mourusi ja naukui kuin vanha kissa.