Eerikki Aaprahaminpoika istuili taasen ahkerasti Tulettänessä. Simolan Santtu — hän se niin ikään aina vain siellä joi. Millä tuo nyt enää joikaan? Eihän hänellä enää mitään ollut!… Eerikki Aaprahaminpoika oli päättänyt pitää kauppiasta silmällä ja hän vilkuili tarkasti hänen liikkeitään, kun hän mittaili sokeria, saippuaa, tupakanlehtiä ja viinaa, ja varsinkin kun hän kävi piirongillaan vaihtamassa rahoja. Siinä piirongissa paperit varmaan olivat!… Mutta liian lyhyt oli aika, jolloin Eerikki Aaprahaminpoika jaksoi pysyä vakoilijamietteissään, sillä niin pian kuin hän joi, unohti hän päätöksensä. Kun hän seuraavana päivänä heräsi sängyssään, muistui kontrahtijuttu taasen hänen mieleensä ja häntä harmitti, ettei hän ollut pannut päätöstään täytäntöön. Mutta jota kauemmaksi aika venyi, sitä enemmän hänen mielensä lauhtui ja kaiketi hän taas olisi kokonaan unohtanut kostotuumansa, jollei Hallpumi eräänä päivänä olisi palannut kaupungista, tavattoman suuri kuorma reessä.

Vanhus seisoi tiellä ja katseli, kuinka hevonen kammertamalla kulki eteenpäin.

Silloin karkasi salamana hänen päähänsä: mitähän kauppias taasen vedättää kotiin? Juomiako? Tietenkin! Ja kaikkinaista muutakin tavaraa, jolla hän taasen nylkee rahaa vaivaisilta syntisiltä.

Sinä iltana läksi vanhus Tulettäneen siinä varmassa päätöksessä, että nyt, nyt hän kuitenkin hävittää kontrahdin!

Sattui tulemaan oikea sudenilma. Krouvikamari oli ihan tyhjänä, ei edes Simolan Santtukaan ollut uskaltanut lähteä liikkeelle. Hallpumin väet olivat tyhjentäneet laatikkoja ja permannolle oli jäänyt oljen- ja heinänrippeitä. Kauppias oli väsyksissä, äreällä päällä ja jonkin verran humalassa. Vanha Joutsia istuutui pöydän ääreen, selin keisarinkuviin ja sotaherroihin, ja iski silmänsä piironkiin.

— Mitäs isäntä pitää tästä uudesta aineesta? kysyi kauppias jonkin ajan perästä.

— Eivät ne uudet koskaan vedä vertoja vanhoille, vastasi Joutsia lyhyesti.

Ja siihen keskustelu katkesi. Tuuli vinkui nurkissa, lapsi itki seinän takana.

— Kas sitä Simolan Santtua, sanoi kauppias muun puheenaiheen puutteessa ja tarkoittamatta mitään pahaa, — kun on malttanut pysyä poissa! Kun pysyisikin. Minä olen jo vallan tuskastunut siihen. Joisi täällä alvarinaan ilmaiseksi, sillä mitähän siltä enää saa!

— Noo, vastasi vanha Joutsia hilliten itseään, — on sinulla varaa juottaa häntä ilmaiseksikin. Koko talonsa hän sinulle on juonut!