Kauppias naurahti ja koetti ymmärtää pistoksen vain pilapuheeksi.
— Niin kai! sanoi hän.
— Taitaisit sinä vain tahtoa juottaa itsellesi tämän Joutsiankin? pani vanhus ilkeästi.
— Mitäs minä sillä? nauroi kauppias väkinäisesti. — Johan minä tässä asun.
— Niin, johan sinä asut, johan sinä asut! Olet kuin täi kipeän miehen päässä, tai lude sängyssä. Niin sinä syöt ja kaluat.
Isännän täytyi naurahtaa omaa sukkelaa vertaustaan. Vaikeampi oli kauppiaan tällä kertaa selittää puhe leikiksi. Hän kävi tulipunaiseksi kasvoiltaan ja oli jo kiroamaisillaan, mutta sai sisunsa hillityksi, täytti lasin ja tyrkkäsi sen isännän eteen.
— Soh, juo pois eläkä kronise! sanoi hän ja hänen silmänsä kiiluivat.
— Juo itse! huusi vanha Joutsia vastaan ja nousi. Ja nyt särkyi sulku ja sanoja tuli kuin pussin suusta.
— Näytä tänne kontrahti! Minä tahdon nähdä kontrahdin. Annatkos, punainen perkele!
Vanhus karkasi piironki-romolle, mutta avain oli poissa suulta. Hän kouri sitä piirongin päältä, mutta ei tavannut sieltäkään. Silloin hän vimmoissaan iski kourat, kynnet saranoihin — mutta piironki pysyi suljettuna kuin tulevaisuus.