Juha oli hänen kanssaan aivan saatuna. Vasta sitten hän lakkasi itkemästä, kun vanha emäntä huusi häntä kamariin.
Juha käveli vielä hetkisen pihamaalla ja odotti Akselia kotiin, mutta ei häntä kuulunut. Vihdoin sulki Juha ovet ja läksi yksinään levolle.
Olisihan hänen pitänyt iloita. Olihan hän itsekin nähnyt, että Annastiina todella oli väsynyt tähän komentoon. Mutta ei hänen ollut hyvä nytkään. Mikä hänen oikeastaan oli?
VIII
Tällä kertaa kauppias oli levoton kahakan seurauksista. Akseli kyllä oli helposti rauhoitettu. Hän makasi humalassa krouvikamarin sängyssä kaikkien sotaherrojen alla, ei puhunut eikä pukahtanut. Mutta nuori isäntä! Ei olisi ollut varaa tällä kertaa suututtaa häntä, kun viinanpolton arentiaikakin sattui menemään umpeen juuri tänä vuonna. Hallpumi ei koskaan ollut päässyt nuoren isännän perille. Mitähän hän oikeastaan tahtoi? Oli päältäpäin niin lauha ja hyvä katsella, mutta, mutta… mikä oikeastaan lienee pohjaltaan ollut!
Kauppias odotteli isäntää kaiken aamua. Kyllä kai hän tulee kuulostamaan sitä eilistä tapausta. Tulkoon, tulkoon!
Juha tuli todella hämärissä, aamiaisen jälkeen. Hänellä oli kourassaan tyhjä pullo ja kauppias oli ystävällisenä ja lipevänä häntä vastassa jo pihamaalla.
— Isäntä on niin hyvä ja käy sisään, viserteli hän. - Ehkä mennäänkin salin puolelle, koska tuo tukkiherra tuossa vielä vetelee hirsiä.
Kauppias nauroi omalle sukkeluudelleen. Hän olisi tahtonut johdattaa isännän suoraa päätä salin puolelle, mutta porstuan edessä oli suuri nietos. Heidän täytyi siis kuitenkin mennä krouvikamarin kautta, jossa Akseli kuorsasi ikään kuin olisi hirttä kiskottu.
Ihmeellistä, että kauppias aina vaikutti Juhaan sillä tavalla, ettei hän saanut asiataan toimitetuksi. Nytkin oli hän tullut vaatimaan kauppiasta tilille eilisestä menettelystä, eikä hän vielä ollut sanaa sanonut — kauppias vain oli puhua liepastellut. Tämä muistui Juhan mieleen keskellä krouvikamarin lattiaa ja hän seisahtui äkkiä.