Juoma maistui todella hyvältä. Mutta väkevää se oli. Se poltti ensin kurkussa ja sitten aleni poltto tuuma tuumalta, kunnes mieli äkkiä lennähti ihmeellisen köykäiseksi.
— Mitäs tämä oikein on? kysyi Juha iloisesti.
— Pietarin tuomisia. Tätä se kauppias aina juottaa minulle, se mistä minä ostan. Se on siitä puodista, mistä keisarillekin otetaan juomatavarat. Isäntä ottaa vain huoleti. Ei se pahaa tee!
Juha tunsi outoa iloa. Hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Elämä kävi keveäksi ja hänen olisi tehnyt mieli hyppiä. Tuntui jotenkin siltä kuin olkapäihin olisi kasvanut siivet. Hyvät ihmiset, kuinka oli mukavaa!
— Näkeekös kauppias minun siipiäni? sanoi Juha. — Ne ovat punertavat.
— Niin ovat, sanoi kauppias ja kaasi lisää hänen lasiinsa.
— Kannattaisivatkohan ne, jos yrittäisi lentää niillä?
Hän nousi ylös ja kävi Hallpumin kaulaan.
— Mukava mieshän te olette, vaikka se appiukko aina sanoo teitä punaiseksi perkeleeksi. Mukava mies te olette.
Juha rupesi laulamaan, nousi ja yritti hypellä yhdellä jalalla. Hallpumi katosi hetkiseksi, mutta Juha luuli hänen kaiken aikaa olevan huoneessa ja jutteli hänelle.