Vastapäisillä portailla seisoi Akseli, kädet housuntaskuissa, ja katseli tyytyväisenä näytelmää. Ei hän vielä milloinkaan ollut niin hyväntahtoisesti hymyillyt langolleen.
— Siedätpäs sinä vähäisen! sanoi hän ja läksi, kädet yhä housuntaskuissa, tallustelemaan lumeen. — Mennään sisään, otat ryypyn. Saat nähdä, kuinka se selvittää. Sinusta tulee vielä mies!
Heidän ympärilleen tuli muitakin miehiä, jotka olivat asialla puodissa.
Juha huomasi äkkiä tilansa ja… ei hän tietänyt lähteäkö pakoon vai ruvetako tervehtimään vai… Hänen kasvoilleen valui polttava häpeä.
— Isäntä tekee hyvin ja käy sisään, pyyteli Hallpumi.
— Tule pois! sanoi Akseli ja kävi hänen käsipuoleensa.
— Kun minä vain saisin lakkini, sanoi Juha hätäisesti. — Ja siirappini…
— Siirappi on jo lähetetty taloon, selitti kauppias.
— Taitaa puurokin olla valmiina, tokaisi väliin Hallpumska.
Juha muisti nyt, että oli ollut hämärä, kun hän tuli. Nyt oli suuri päivä. Hänen päässään oli paha raskaus ja jalat tuntuivat niin kankeilta, että olisi tehnyt mieli jäädä siihen paikkaan. Vihdoin hän sai lakin päähänsä ja lähti liikkeelle, mutta tie tuntui merkillisen käyrältä, vai vastamaako siinä lie ollut, vai mikä… Eihän siinä ennen ollut vastamaata… Mutta kauppiashan tosiaan olikin pannut paperin hänen eteensä… Mikä paperi se olikaan? Ja olikohan hän siihen kirjoittanut?