— No, kun isäntä on käynyt tekemässä puhdasta Tulettänessä ja kun
Joutsian oman pojan on täytynyt muuttaa pois kotitalosta ja kun…
Nyt Juha ymmärsi ja hänen kasvonsa lehahtivat tulipunaisiksi.
— Niin, jatkoi pastori ja sanat tulivat sihisten hampaitten välitse, — niin, miksei pappilassakin olisi kannattanut käydä? Korkeita tunkioitahan pappilan raitilla on.
— Mitäs pastori nyt pilkkaa, sai Juha vihdoin suustaan. — Enhän minä pyri kenenkään raitteja puhdistamaan. Kunhan saisin nämä omanikin… Mutta pastori ei tiedä… No niin, sama se on! Voinhan minä sen sanoakin: se on sellainen kova kontrahti painamassa tätä Joutsiaa, että joka sitä vastaan mielii taistella, saa panna kovan kovaa vastaan. Pastorin oma nimi on sen kontrahdin alla. Että mitä ajattelittekin, hengen mies, silloin kun sellaiseen paperiin panitte nimenne.
Juha katseli pastoriin herkeämättä ja käsi oli nyrkkinä hänen taskussaan. Hän oli niin kauan hautonut mielessään sitä asiaa ja hän oli niin paljon kärsinyt sen kontrahdin tähden, että hän oikein kevennyksekseen kerrankin sanoi tämän pastorille. Toki hän odotti, että pastori kalpenisi tai edes häpeäisi. Mutta pastori rupesi nauramaan.
— "Hengen mies"… hoki hän ja ääni tuli taasen sihisten hampaiden välitse. — Vai eikö "hengen mies" saisi auttaa seurakuntalaisiaan maallisissakin asioissa? Vai eikö "hengen mies" saisi todistaa paperissa, joka asianomaisten molemminpuolisesta tahdosta tehdään?… Mitä?
— Mutta meidän vanha isäntä oli humalassa, kun se paperi tehtiin…
— Kuka sen on sanonut? Selvällä päällä me kaikki olimme, vaikka äijää sitten jälkeenpäin on yllytetty. Kyllä vanha isäntä sen tietää yhtä hyvin kuin minäkin… Mutta mitähän me näistä asioista puhumme! Me kaksi emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä. Me olemme niinkuin tuli ja vesi.
— Niinkuin tuli ja vesi, toisti Juha. — Vesi sammuttaa tulen…
— Niin, sanoi pappi, — mutta liekit voivat myöskin niellä vesitilkkasen.