Tuskin hän olisi niitä sanoja tullut lausuneeksi, jollei veli, Rason isäntä, olisi seisonut ääressä. Kalle oli aina pitänyt herroja vertaisinaan tai alempana itseään.
— Huomenna minä voisin tulla, kun kuitenkin on mentävä myllyyn, jatkoi
Juha. — Mikä nyt sitten on niin kiireellinen asia?
— Sitä en minä tiedä, mutta niin käskettiin sanoa, että heti paikalla
Saarlaan…
Nyt suuttui Rason rusthollari.
— Sano, senkin riikinkukko, majurille, että jos on asiaa, niin tulkoon tänne. Tie on yhtä pitkä Saarlasta Joutsiaan kuin Joutsiasta Saarlaan.
— Sellaisen sananko minä vien? kysyi kuski niska kenossa ja piteli hevosta, joka malttamattomasti kaapi maata.
— Juuri sellaisen, sanoi Rason isäntä.
Mutta tuskin oli kuski kadonnut, kun Juhaa rupesi kaduttamaan.
— Jopa minä nyt taisin olla hävytön. Mikä minun nyt pani sanomaan sillä lailla!
— Se tekee niille hyvää! Opeta sinä ajoissa majurille, kuinka ihmisiä on kohdeltava!