— No, jokos Annastiina silloin oli sinulla tiedossa? Tunnusta pois…
— Vaikk' olisi ollut! sanoi Juha ja kääntyi poispäin.
— Voi sinua, vekkuli, ilveili Annakaisa. — No, näytäpäs nyt, osaatko huomenna oikein tulla vihille…
— Älkää nyt enää viitsikö, keskeytti Iita. — Saisit sinäkin, Annakaisa, jo vakaantua. Ja eikö sinun pitäisi mennä katsomaan lastasi?…
Helena oli istuutunut penkille limojen keskelle. Hän tuijotti telttapöytään, joka oli laitettu odottamaan huomista juhlaa. Mitä, mitä hänenkin elämästään tulisi? Astuisiko hän koskaan telttapöydän ääreen ja kuka silloin olisi hänen rinnallaan? Häntä paleli, kun hän siinä istui, vaikka ulkona oli lempeä kesäilta ja vaikka pirtti oli täynnä tuoreen koivunlehvän tuoksua. Hän hypähti äkkiä pystyyn ikään kuin häntä olisi lyöty ja remahti nauruun.
— Mutta kun minä tulen Haimalaan emännäksi, niin minä pidän sellaisia kemuja, että kuuluu tänne asti!
Hän karkasi Annakaisan kaulaan ja rupesi kieputtamaan häntä pitkin lattiaa.
— Olkaa nyt siivolla, tytöt, muistutteli Iita.
— Ja siellä sitä pitää tanssittaman! kiihtyi Helena kiihtymistään.
Juha oli asettunut selin huoneeseen ja piirteli jotakin uuteen, valkoiseen seinähirteen.