— Isä, kuiskaa hän äkkiä ja nostaa päätään, — miksi aina saunassa ollaan niin hiljaa?
— Siksi, lapseni, että sauna on pyhä paikka.
Antin tekisi mieli kysyä, onko yhtä pyhä kuin kirkko, mutta hän ei uskalla, painaa vain päänsä takaisin lehville, nostaa toisen jalkansa ja alkaa leikitellä varpaillaan.
— Annanko minä lisää löylyä? kysyy saunapiika.
Mutta silloin on hiljaisuuden pyhyyttä jo särjetty ja Antti uskaltaa kuiskata:
— Isä, onko sauna yhtä pyhä kuin kirkko?
Isä joutuu hiukan ymmälle eikä paikalla löydä vastausta.
— Kirkko on kaikkein pyhin, sillä se on Jumalan oma huone… mutta Jumalan silmä näkee saunaankin ja Jumala näkee ihmisten ajatukset unissakin.
Antti alkaa miettiä sitä asiaa, mutta ei pääse kauas, ennen kuin saunan edestä jo alkaa kuulua jalkojen töminää ja lumen narinaa: miehet tulevat saunaan. Silloin pannaan heti päre palamaan pihtiin.
Kun Antti taasen on isän suuren turkin sisässä ja astutaan pihamaan poikki, pujotellen reisumiesten kuormien sivuitse, rämähtää kirkuva ääni äkkiä illan hiljaisuudessa. Pikku Antti hätkähtää ja kysäisee kiireesti: