— Pankaa talteen… Minä menen näillä rahoilla kouluun!
Ja sitten suin päin temmeltämään toisten lasten kanssa. Heitä on jo neljä lasta, Antti ja Erkki ja Helena ja Kalle… vaikka Kalle on niin pieni, ettei hän vielä kykene mihinkään… Ja kun sitten kauppiaan lapset ja Rason lapset ovat mukana, niin heitä on aika komppania lapsia! Rakennetaan joukolla tietä, rautatietä mäestä, missä muonamiesten asunnot ovat, maantielle. Ja niin hauskaa on tienteko, ettei äiti tahdo saada lapsia syömään enempää kuin nukkumaankaan.
* * * * *
Lapset ne olivat tuoneet aurinkoa Joutsiaan ja lapsi se oli, joka pelasti Haimalan nuoren emännän. Pastori oli sitä aikoinaan ennustanut ja tämä ennustus kävi toteen. Helena oli niitä naisia, joiden elämän lapsi voi täyttää kokonaan.
Helena iloitsi ja riemuitsi jo kantaessaan lasta sydämensä alla. Pahat unet ja hirmuiset mielikuvat katosivat kokonaan ja tyyni, hiljainen onni tuli sijaan. Hän oli kaunis onnessaan, hän nuortui ihmeellisesti, hänestä säteili puhtaus, miltei pyhyys. Ja kun lapsi vihdoin oli hänen käsissään, kun hän kuuli sen elävän kitinän, oli hän niin autuas, ettei hän enää mitään toivonut, ei taivaasta eikä maan päältä. Hänen kaunis, hänen siunattu lapsensa!
— Oi, äiti tahtoisi syödä sinut suuhunsa! Tule tänne, niin äiti syö sinut!
Ja hän painoi sitä rintaansa vasten ja suuteli, suuteli väsymättä, milloinkaan saamatta nälkäänsä sammumaan. Hänen kaunis poikansa, hänen oma poikansa!
Ei hän kantanut kaunaa ketään vastaan. Kuinka olisi hän taitanut, hän, joka oli niin onnellinen! Hän olisi tahtonut pastori Sandia kastamaan pientä poikaansa. Hän ajatteli häntä hellällä ystävyydellä, ja olisi tahtonut näyttää hänelle lapsensa. Mutta omaiset panivat sitä vastaan.
Haimalassa pidettiin suuret ristiäiset. Sekä isännän omaiset että emännän sukulaiset tulivat lapsineen päivineen. Pitkät ruokapöydät olivat katetut suureen, herrasväkien aikaiseen saliin, jossa permanto oli leveistä, maalaamattomista hirsistä, seinäpaperit vaaleansiniset, katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu ja ikkunoissa valkeat, kotikutoiset uutimet. Pitkin seiniä kulki valkeiksi maalattuja, selkänojalla varustettuja sohvia, ja viidestä ikkunasta näkyi raivaamaton puutarha jättiläispuineen ja pensasrytöineen sekä laaja järven selkä.
Eivät olleet sukulaiset moniin aikoihin olleet niin hauskoissa kutsuissa kuin näissä Haimalan ristiäisissä. Helena-raukasta oli aikoinaan ollut paljon murhetta — siksi kaiketi ilo nyt oli sitä suurempi hänen onnestaan.