Lähtiessä vei Helena veljensä erilleen ja kysyi:
— Kuinka pastori jaksaa?
— Ränstyy ränstymistään, vastasi Juha.
— Käykö hän missään ihmisissä? kysyi Helena taasen huolestuneena.
— Käyhän hän talonpojissa. Ei hän enää moniin aikoihin ole taitanut käydä Saarlassa.
Helenan kasvoille valui puna ja hän painoi alas silmänsä.
— Etkö sinä sanoisi terveisiä pastorille, kun satut näkemään? Minä soisin, että hän kävisi täällä. Minä niin tahtoisin, että hän näkisi lapsen. En minä hänelle ole enää vihainen. En ole kenellekään vihainen… Sanotkos terveisiä minulta?
— Miksen minä sanoisi, koska sinä tahdot, vastasi Juha ja tunsi, että hänkin jo voi antaa pastorille anteeksi paljon, koska Helena kerran on tullut onnelliseksi.
Ja Juha vei Helenan terveiset pastorille.
— Vai oikeinkos pyysi käymään! huudahti pastori ja näytti ilostuvan.
— Pitää käydä.