Mustasiipinen enkeli katselee häneen… Sen sulat ovat laheat ja suuret. Enkeli ojentaa kättään, ojentaa toista kättään, laskee ne Jakob Sandin ohimoille… Ne ovat kylmät kuin jää ja ne hivelevät polttavaa päätä. Enkeli katselee syvältä… Hiussuortuva valuu olkapään yli… hiuksista valuu ruoppaa ja vettä…
Jakob Sand kokoaa viimeiset voimansa ja huutaa äärimmäisessä hädässä:
— Jeesus Kristus!
Aamulla tavattiin Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hengettömänä vuoteestaan.
XI
Kauppias Hallpumilla ja hänen Saarallaan oli paljon lapsia. Vanhin poika, Edvard, oli jo talon isäntänä. Isä oli ostanut hänelle Reipin talon, se kun sattui menemään erittäin halvalla. Toinen poika, Frans, kävi vielä koulua. Seuraavat lapset olivat tyttöjä ja askartelivat kodissa apuna, nuorimmat olivat juuri niitä, jotka talon lasten kanssa leikkivät tienteossa.
Ei lapsista aina ole iloa. Se Edvard, Reipin nuori isäntä, hän se vasta tuottikin huolta! Hän joi kuin viimeistä päivää. Ei hänelle riittäneet mitkään rahat eikä häneen pystyneet mitkään puheet, eivät hyvät eivätkä pahat. Häntä oli koetettu ojentaa piiskaamallakin. Isä hutki häntä, vaikka hän jo oli suuri mies. Mutta ei auttanut ei niin mikään. Muuten hän oli hyvänluontoinen ja ystävällinen poika. Pitäjäläiset pitivät hänestä enemmän kuin kenestäkään Tulettänen väestä ja kylän tytöt olivat kilvan häntä ottamassa. Mutta vanhemmat vihasivat häntä, kun hänestä oli niin paljon harmia.
Iloa tuotti sen sijaan Frans. Se se oli poika! Kuinka somasti hän jo lapsena oli osannut mittailla puodissa, puhella ihmisille ja hieroa kauppoja! Ei totta totisesti kukaan päässyt menemään puodista ostamatta, kun pikku "Pranse" seisoi myymäläpöydän takana. Hän soitti suutaan, liikkui liukkaasti kuin kärppä, nauroi ja kehui tavaroita. Pranse oli kauppamieheksi syntynyt. Pranse voitti sillä alalla isänsäkin. Mutta hän oli lisäksi koulussakin etevä! Aina hän toi kotiin hyviä todistuksia ja opettajat suosivat häntä kaikella tavalla. Pransesta oli iloa. Pranse oli oikein vanhempiensa toivo.
Kolmas lapsista, Miina, oli hiljainen, kalpea tyttö. Heikko hän oli ollut koko ikänsä ja eräänä keväänä, kun Keihäsjärvi loi jäitään, hän sammui pois ja hänet kannettiin hautaan.
Oli muuten aivan erinomaista, kuinka kuolema juuri sinä keväänä teki puhdasta Tulettänen puolella. Sotamiehenleskiä ja niiden lapsia kuoli myötänään ja kauppiaan lapsista meni neljä yhteen kyytiin, niin että jo rupesi ihan hirvittämään, kun ei pitäjällä tiedetty mistään kulkutaudista ja Tulettänessä kaatui toinen toisensa perästä. Se Edvartti olisi saanut kuolla! Siitä ei olisi ollut vahinkoa. Mutta hän jäi kuin jäikin eloon, jäi juomaan ja mellastamaan vanhempiensa harmiksi.