Mutta kauniit kuuset sai vain pastori-vainaja haudalleen. Eivät ne olleet tavallisia kuusia, vaan joitakin ulkolaisia, hyvin mustanpuhuvia.
Yhtä kaikki kuitenkin, kuinka se maailma muuttuu!
Tulettänessäkin on elämä käynyt paljon hiljaisemmaksi kuin ennen. Ei yksin sen tähden, että viinanpoltto kiellettiin, sillä saahan viinaa rännistä, vaikkei niin hyvääkään ole. Mutta ihmiset ovat käyneet niin oudoiksi. On käynyt niinkuin pastorivainaja ennusti, että maailma tulee niin ikäväksi, ettei sitä viitsi katsella. Vanhat ihmiset ovat kuolleet pois tai makaavat halvattuina — niinkuin nimismies Liljebladkin, joka jo kuudetta vuotta on maannut liikkumattomana. Hänen virkaansa hoitaa mies, joka seurustelee Joutsian ja Saarlan herran kanssa ja silloin myöskin tietää, millainen on mies! — Ja jos nuoremmassa polvessa joku haluaisikin elää hauskemmin ja oman mielensä mukaan, niin sitä sanoo nykyinen maailma rentuksi ja roistoksi. Jos on ottanut lasin ja iloissaan laulelee, niin sitä sanotaan räyhäämiseksi. Ja viinasta varoitetaan niinkuin varastamisesta. Sellaista oppia saarnaa nykyinen pappikin keihäsjärveläisille, ja se oppi menee niihin niinkuin tupakka! Sand-vainaja sanoi aivan oikein, että vapaus on poljettu jalkojen alle kuin vanha kinnas.
Tulettänen kauppias haluaisi mielellään elää entiseen iloiseen tapaan. Mutta hänellä on taasen haittana se, että terveys on pettänyt hänet. Tulee sellaisia aikoja, jolloin jalat turpoavat kuin pölkyiksi eikä pääse niillä mihinkään. Toisinaan hän pyörtyy ja on monta aikaa kuin kuollut. Mutta hän virkoaa taas ja ajoittain on hän sama reipas ja virkeä kauppias Hallbom kuin entisinä hyvinä aikoina.
Kielletty on viinanpoltto ja kauppaa rajoitetaan minkä ehditään, mutta toki ei vielä ole kielletty lampaita kasvamasta villaa! Tuuhea on takku lampaiden selässä, vielä lyövät tytöt ja ämmät pirtaa Keihäsjärvellä, vielä kelpaavat kankaat ja langat kaupaksi keisarikaupungissa. Hei vain, kauppias näyttää kuin näyttääkin maailmalle, että hän elää. Hänellä on jo kauan ollut uusi, nerokas tuuma, jolla hän vielä palauttaa entiset iloiset ajat. Viina on kielletty, viina-raukkaa ahdistetaan kuin metsän haukkaa. Mutta on toinen juoma, makea ja viaton, joka vasta on syntynyt ja joka voittaa tulevaisuuden: se on olut, se.
Kauppias itse puolestaan kyllä nauraa koko juomalle: se on lasten leikkiä! Mutta nuorten suihin, jotka eivät ole tunteneet puhtaan viinan makua, se hyvästi kelpaa. Mutta sitä ei hän sano muuta kuin sellaisille vanhoille ystäville kuin Liljebladille ja muille senaikaisille. Kaikille muille hän kehuu olutta. Ja hänen suuri ajatuksensa on perustaa oluttehdas Keihäsjärvelle. Hän olisi sen jo aikoja sitten tehnyt, jollei olisi ollut kipeänä.
Yritys on jo alulla. Hän on sen takia tehnyt monet matkat kaupunkiin ja voittanut paljon rahamiehiä puolelleen. Keihäsjärven isännätkin ovat aika suosiollisia asialle — paitsi taasen tämä Joutsia. Hän on taaskin häntä vastaan, hän epäilee taasen tätä asiaa, vaikka viisaat ja oppineetkin ovat sen puolella. Joutsian isäntä on kuin onkin aina ollut kivenä hänen, kauppias Hallbomin, tiellä. Hän on siihen alituisesti kompastunut. Mikähän hän ilman tätä isäntää olisikaan? Puoli pitäjää olisi hänen hallussaan! Joutsian isäntä oli ensimmäinen, joka täällä nousi vastakynteen, ja nyt niitä on kymmeniä ja satoja! Kauppias totisesti vihaa Joutsian isäntää, kun hän vain alkaa ajatella, mitä kaikkia harmia hänestä on ollut.
Mutta hänpä taivuttaa Joutsian vielä tämän olutasian puolelle. Niin totta kuin hän on Tulettänen kauppias, niin hän sen tekee! Hän ei väsy eikä lakkaa, ennen kuin Joutsia on mukana yrityksessä. Ei hän tarvitse tämän rahoja — yhden ainoan osakkeen kun vain ottaisi, jotta voisi sanoa ihmisille, että Joutsiakin on mukana. Kaikki luottaisivat silloin asiaan.
Kauppias päätti taaskin mennä Joutsiaa puhuttelemaan. Hän valitsi sellaisen ajan, jolloin tiesi isännän olevan erittäin lauhalla tuulella. Hän meni muutamia päiviä ennen Tuomaan markkinoita, juuri silloin, kun Joutsian vanhin poika, Antti, oli tullut kotiin koulusta. Isäntä rakasti suuresti lapsiaan, varsinkin Anttia. Hyvinhän poika olikin edistynyt! Kauppias oli vuokrannut kojut valmiiksi markkina-ajaksi, hänen tavarakuormansa olivat jo lähteneet ja itse hän oli menossa perässä. Ennen menoaan hän poikkesi Joutsiaan.
Isäntä oli todella tavattoman pehmeällä tuulella, sen näki jo hänen kasvoistaankin. Heti paikalla hän pyysi kauppiasta saliin istumaan ja kävi keittiössä toimittamassa vieraalle kahvia. Kauppias myhähteli itsekseen, sillä näin hyvin ei häntä vuosikausiin oltu vastaanotettu Joutsiassa.