Kauppias oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi isännän suuttuvan eikä hän, kuten sanottu, mielellään ollut riidoissa ihmisten kanssa. Täytyihän se lopulta kumminkin sanoa..
— Koskas… koskas isännälle sopisi panna Limperi laittamaan sitä uunia?
Joutsia kolautti ryyppylasin pöytään ja tuijotti kummissaan kauppiaaseen.
— Minunko se on tehtävä? Ottakaa mies työhönne koska tahdotte, kuuluuko se minulle? Hyvästä tahdosta olen jo rakentanut teille vaunuliiterit ja hollituvat, kuljettanut hirsiä ja muita — vai pitäisikö minun vielä teettää hollitupaan uusi muuri?…
Hallpumin silmissä välkähti pahasti, mutta hänen suunsa oli täynnä makeutta, kun hän sanoi:
— Onhan se kontrahdissa, hyvä isäntä, että te pidätte kunnossa hollituvan…
— Vai on sekin kontrahdissa! parahti isäntä häijynilkisesti kuin vanhat ruostuneet saranat. — Mutta sitä minä en tee, Jumal'avita, enkä tee!
Isäntä asteli edestakaisin huoneessa ja hänen harva, harmaa tukkansa liehui.
— Ei isäntä nyt suutu, yritti Hallpumi yhä sovittaa.
— Mutta minä suutun. Enkä minä sitä muuria laita! Saakeli…